Sadepäivä ja tietämättömyys = pettämätön yhdistelmä ja taattu turhautuminen. Olen mietiskellyt ensi vuotta niin paljon että päähän jo sattuu, mutten silti todellakaan tiedä mitä tekisin, milloin lähtisin tai edes minne menisin. Lontoo kutsuisi niin monesta eri syystä: oppisin kielen, tutustuisin elämäntyyliin, tapaisin uusia ihmisiä, ja mikä minulle itselleni tärkeintä, en harmaahapsena katuisi päätöstäni olla lähtemättä tai miettisi pettyneenä 'Mitä jos?' Nyt olisi nimenomaan niin sopiva aika lähteä vähäksi aikaa kauan haikailemaani ja jo niin kodilta tuntuvaan kaupunkiin, mutta samalla ystäväni Pelko ja Turvallisuudenhalu kehottavat minua jäämään Suomeen, etsivän sen työpaikan ja oman asunnon ja alkavan keskittyä keväällä alkaviin pääsykokeisiin. En tiedä yhtään, mitä tehdä, ja ensimmäistä kertaa elämässäni en voi luottaa edes vaistoon ja tunteeseen [niin kuin lähes aina ennen tällaisessa tilanteessa olen tehnyt], koska ne ovat aivan yhtä kahden vaiheilla kuin olen minäkin. Miten tässä sitten mitään päätöksiä voi tehdä, kun molemmat rouvista Turvallisuudenhalu ja Halu Tarttua Tilaisuuteen Ja Elää on yhtä itsepäisiä eikä kumpikaan ole tähän mennessä tullut piiruakaan yli puolen välin vastaan?
En tiedä. Ehkä muutankin Siperiaan.
MaiMami
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti