On muuten ihmeellistä, miten antoisaa pelkkä yhdessä oleskelu voi sellaisen ihmisen kanssa olla, jonka seurassa tuntee olonsa mukavaksi ja mutkattomaksi - mutkattomalla tarkoitan tietysti sitä, ettei tarvitse teeskennellä, pakottaa tai yrittää olla mitään, mitä yksinkertaisesti ei ole, vaan sanat saavat virrata ulos ihan sellaisina kuin ne ajatuksissakin virtaavat. On hieno tunne, kun tietää, että toisen seurassa voi olla aidosti itsensä eikä yhdessä olo vaadi enempää kuin toisen seuran [niin, ja tietenkin ajoittaiset Starbucks-kahvit ja inkivääriset piparkakku-ukkomuffinssit] ollakseen mukavaa.
Eilen illalla palasin sitten pitkän päivän jälkeen kotiin, kääriydyin talven kanssa yhteen kuuluvaan uuteen perinnevillapaitaan ensimmäistä kertaa, sammutin valot ja mietin hetken, miten ihanan lopetuksen viikko sai. Pitäisi useamminkin muuten hiljentyä palaamaan kuluneen päivän onnenhetkiin ja elämään ne uudestaan, ne kun tahtovat arjen imussa jäädä tyystin huomiotta ja unohtua kokonaan. Ja ovathan onnenhetket ihan liian kivoja jäädäkseen unohduksen uppeluksiin, hmh duh! :)
I've fallen for you too. :) Ja kirjoitit jälleen juuri ne asiat, mitä minäkin olin päässäni pyöritellyt saamatta niitä kuitenkaan järkevään järjestykseen ja ulos oikein. :)
VastaaPoistaSe on yllättävän vaikeeta, eikö! Hihii, hyvä kuulla! :))
VastaaPoista