Helmikuun kahdennenkymmenennenensimmäisen kuumimmat

Joskus on päiviä, jolloin ei oikeastaan tapahdu mitään hurjanmoista jännityksellistä, mutta olo on silti tosi keveä ja onnellinen. Tänään on yksi niistä päivistä, ja totta vie, onhan tässä päivässä paljonkin hurjanmoisen jännityksellisiä asioita, kun ne osaa etsiä. Sellaisia, jotka ansaitsevatkin ilahduttamisensa kunniaksi onnellisuutta tänä kahdentenakymmenentenäensimmäisenä päivänä helmikuuta.

Onnen ainesosat 21. helmikuuta:

Iso, keltainen aurinko, joka on tullut takaisin ja jaksaa taas paistaa valovoimaisena varmasti seuraavan syksyn pipoon ja lapasiin asti. Se säihkii keltaisuuttaan Lontoon talvikirpeyden keskelle ja hymyilee oikein aurinkoisesti. Aurinkohan on onnellisuudessa kuin vehnäjauho pullataikinassa; ilman sitä ei tule muuta kuin elämäniloton limaklöntsä, josta ei ole kuin [maha]vaivaksi.

Ajatus siitä, että oioi, nyt on torstai! toimii onnen ohjeessamme kananmunana, joka pitää kaiken koossa. Se jaksaa sitoa kaiken merkitykselliseksi kokonaisuudeksi ja muistuttaa että hahaa, huomennapa on jo perjantai, ja sen jälkeen tulee lauantai ja Harry Potter -kierros Warner Brothers Studiolla!! Torstait ovat hienoja päiviä.

Tuttuna ja turvallisena mausteena muistista, vaniljana siis totta kai, toimii eilisillan kuuma, poksuva suomikirkon sauna. Ei ole kakkua ilman vaniljaa eikä elämää ilman saunaa. Mikään ei ole tuntunut niin ihanalta sitten tänne tulon, ei vaan mikäänmikäänmikään, kuin se lämpö, joka otti heti saunan oven avatessa vastaan - unohtamatta sitä hetkeä, kun vesi sihahti kiukaalle ja höyry kääriytyi ympärille yhden minun Lontoohistorian kamalimman päivän jälkeen. Koko keho rentoutui yhdessä hetkessä ja kaikki huolet valui pois. Se tunne oli sanoinkuvaamaton, ja siitä on varsin mainio ammentaa voimaa tähänkin päivään. Vaikka varsin mainio se on jo nyt, ei sillä! Aivan oiva leivos tästä on kehkeytymässä.

Ensi kesän inspiraatiokuva- ja suunnitelmakokoelma, joka valmistuu Pinterestiin pala palalta minua motivoimaan; tämä käy siis kaiken kokkaamisen erikoismausteena, ehkä kanelina, ehkä mansikkana, joillekin kirsikkana tai viikunana kenties. Kesä 2013, minulla on varallesi kovaa kyytiä ja suuria suunnitelmia - paras alkaa valmistautua, sillä tämä inspiraatio on vaikeasti hillittävissä.

Tämä onni lähtee nyt uuniin kypsymään, ja illallahan sen näkee, millainen kakku siitä tuli. Odotan innolla!