Juttuhan meni niin, että lämpöasteita tuona kyseisenä helmikuun päivänä ei ollut kuin heikot yksi tai kaksi. Ystävältäni kuulin jälkeenpäin, että orkideoita ei kannata edes ostaa, jos ne ovat olleet ulkona alle 15 asteen lämpötilassa enemmän kuin ihan pakon saneleman kuljetuksen kotiin. Sen lisäksi, että orkideaparkani oli siis saanut kylmäkylvyn ennen tuttavuutemme alkuakaan, se joutui kulkemaan kanssani 8 pitkää tuntia ulkosalla, kun sen laiska uusi emäntä ei jaksanut viedä sitä sightseeing-/shoppailupäivänä kotiin [ja sehän oli siis ensimmäinen asia, mitä sinä päivänä ostin]. Ja sen päivän itsepäinen ja erityisen vahva tuulikin vielä riepotteli sitä ympäriinsä eikä antanut raasun hengähtää. Ai niin, ja se sai ensimmäisen kerran vettä vasta viikko meille muutettuaan. Olin varma, että olin tappanut sen jo ennen kuin sen elämä kukkineen oli kunnolla alkanutkaan.
Sittenpä viikon päästä, hyvin monen alkamista vaille valmiin kastelemisyrityksen jälkeen vihdoin upotin sen vesialtaaseen ja annoin sen imeä elämänsä takaisin, ja voitteko kuvitella, että se virkosi? Nyt se on täydessä kukassaan nuppunsa avanneena ja ilahduttaa minua kukkaisella hymyllään joka aamu, jolloin kapuan tympeänä ja univajeisena alakertaan heräämään. Ihmekukka, kuten todettu. Ja nupuista kukkiin puhjenneena juuri ajoissa ystävänpäiväksi. Siispä minä ja orkidea toivotamme ihanaa ystävänpäivää! Muistakaa ystäviänne. ;)
"Meidän ei tarvitse kysellä toisiltamme.
Me tiedämme, juommeko kahvin kerman kanssa vai mustana,
syömmekö ituja, tarvitsemmeko vierailulla kaksi tyynyä vuoteeseemme.
Me tiedämme millaisista teatterikappaleista toinen pitää,
mistä kirjoista, millaisesta musiikista.
Tiedämme toistemme lempikukan ja mielihajuveden.
Tiedämme toistemme pikku omituisuudet.
Niinpä tapaamisemme on aina kuin kotiintulo."
- Pam Brown
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti