Moinen kohteliaisuus ja muiden huomioiminen on valtavan hassua mutta samaan aikaan ihan äärimmäisen ilahduttavaa, täällä kun ihmiset huomioivat toisensa ja vastaantulijan sen sijaan, että nostavat kauluksen pystyyn, hartiat korviin, laskevat katseensa ja vetäytyvät omiin pieniin maailmoihinsa välittämättä välittää muista. Suomalaiselle kaduntallaajalle paikalliset tavat tuntunevatkin alkuun ennemmin turhalta liioittelulta kuin ilahduttavalta huomionosoitukselta, mutta jossain vaiheessa tässä maassa eleskellessä huomaa itse tekevänsä samoin. Excuse me, oh I'm sorry, Please, I'm fine, how are you? Osa jokapäiväistä sanavarastoa eikä niiden käyttöä edes mieti enää. Se on yhtä itsestään selvää kuin on käsien pesu vessakäynnin jälkeenkin.
Luulisin, että sitten Suomeen palattuani ensikohtaaminen suomalaisen jöröyden kanssa on kerta kaikkiaan ehdottomasti tai ainakin ehdottoman varmasti vähän hämmentävää. Joulunakin jo tuntui ihan hassulta, kun kaupassa kärryjä työntävä herrasmies ei hymyillytkään ystävällisesti ja kiittänyt päästäessäni hänet menemään käytävällä ensiksi ohi vaan purjehti silmiinkään katsomatta ohitse, ja silloin täkäläistä kiittelykulttuuria oli takana vasta neljä kuukautta. Nyt jo kuusi. Kotiin palatessa seitsemän. Tulen varmaan olemaan täydellisen loukkaantunut suomalaiseen kiittämättömyyteen.
No on siellä sitten ainakin yksi kiittelemisen lähettiläs. En varmaan tule muuta osaamaankaan kuin kiittää ja kiitellä ja kiitellessä kummastella, miksei kukaan muu kiittele kuin kilahtanut.
Anteeksi jo etukäteen. Kaikkea kun kuitenkin kohtuudella. Kiittelyäkin.
Muistakaa silti:
kuva: www.etsy.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti