Nyt paistaa aurinko

Eräs opettajamme, taisi olla ruotsin opettaja, puhui meille kerran tyhjän paperin syndroomasta. Sellaisesta nimittäin, että moni kammoaa tyhjää paperia, oli se sitten paperiarkki, Word-tiedosto tai sähköpostiviesti, ja heidän on vaikea saada aloitetuksikaan, kun eivät tiedä, mitä kirjoittaisivat. Sitä tuijottaa tyhjää valkoista edessään ja miettii, ettei mitään tule. Ei yhtään mitään, ja sähköpostin pitäisi olla perillä puoleen päivään mennessä. Esseen ilta kuuteen. Hakemuksen kymmeneen. Been there, done that?

Jep, niin minäkin. Viimeksi juuri äsken. Jostain syystä en tiennyt yhtään, mitä kirjoittaa, vaikka päässäni oli kymmenen ja yksi ajatusta, joita teille jakaa, joista teille kertoa, ja silti ruutu pysyi tyhjänä. Ehkä minusta tuntui vaikealta aloittaa kirjoittaminen, kun en tiennyt, aloittaisinko ikään kuin puhtaalta pöydältä, vaikka moni teistä on ollut mukana jo hyvän tovin ja tietävät, missä mennään; vai jatkaisinko suoraan siitä, mihin jäin Lilyssä? Vai olisinko sittenkin päivittänyt tilannetta vähän, kertoisin, mitä on tapahtunut viime kuukausina täältä poissaoloni aikaan, vai enkö ehkä sittenkään...? 

"Huh, kun tuntuu, että kuukaudet juoksev--" Ähhhhh. Ei ei ei.
"Noniin, täällä taas, pitkästä aik--" Eeeeeieiei mitään tämmöistä...
"Ah, mistähän aloittaisin? On kulunut hiukkasen aikaa siitä, kun --" Ei. Ei. Ei.
"ÄSCH fjiosdzgifjzlz!!!" 

Siinä valittuja paloja lukuisista aloittamisyrityksistä. Mikään ei toiminut. Kunnes vain päätin noudattaa ruotsinopettajani neuvoa ja kirjoittaa jotain, ihan mitä vain, kunhan se tyhjä valkoinen arkki katoaa eikä ihmisen alitajuntainen kammo liian kliinistä, puhdasta tai tyhjää kohtaan pääse ottamaan yliotetta. Aloittakaa vaikka tästä, opettajamme ehdotti, "Heippahei, tässäpä minä kirjoittelen aikani kuluksi. Tykkään kissoista. Ja suklaasta. Ja juoksemisesta. Kirjoista myös. Pitäisi itse asiassa kirjoittaa ruotsin essee, mutta en tiedä mistä aloittaa. Hirveän vaikeaa keksiä mitään... " tai "Olen Laura, 24-vuotias matematiikan opiskelija ja tarkoituksenani olisi kirjoittaa matematiikan historian essee aiheesta matematiikan kolme suurinta vaikuttajaa. En tiedä siitä vielä paljoakaan, mutta tähän mennessä olen ottanut selvää, että..."

Niinpä minä kirjoitin, että nyt paistaa aurinko. Koska nyt paistaa aurinko.

Ja uskotteko, että se toimii? Ihmismieli on kiehtova asia, sillä ihan minkä tahansa kirjoittaminen saa jotkin sisäiset lukot aukeamaan ja jossain vaiheessa siinä turhia paperille rupatellessaan huomaa, että hei, tässähän voisi olla hyvä aihe esseeseen, tai hei, minähän voisin aloittaa hakemukseni jotenkin näin. Kunhan vain ei tuijota tyhjää valkoista paperia kolmeakymmentä minuuttia ja vaivu staattiseen tilaan, josta ei pääse avullakaan ylös.

Tähän menetelmään perustuu varmaan muuten myös tajunnanvirta, se, että kirjoittaa parin minuutin ajan pelkästään sitä, mitä ajatuksissa liikkuu, pysäyttämättä kynäänsä ollenkaan ja miettimättä etukäteen. Nähkääs juuri siihen, että ei ole liian kriittinen aloittaakseen, vaan kirjoittaa vaan. Mitä odottamattomimmat asiat saattavat nimittäin poikia jotain hyvin suurta. Yksinkertaisista asioista syntyy hienoja asioita, kokeilkaa vain.

 Yksinkertaista, eikö? Kyllä se on.

Kotona taas

Heippa, kaverit!

Kuten hyvin tiedätte, käväisin tuossa hetken ajan Lily-portaalin puolella kirjoittelemassa ja huhuilemassa kuulumisiani. Olihan se kivaa ja jännittävää, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua, että portaalin suuruus ja yksityisyyden jonkinasteinen puute rajoitti kirjoittamista ja ulosantiani sen verran, että aloin omasta mielestäni kadottamaan omaa kivaa otettani kirjoittamiseen, ja päätin palata takaisin tänne etsimään sitä. Näin palaa tuhlaajatyttö maailmalta kotiin. Tervetuloa, se sanoo itselleen, tervetuloa!

Ja kyllä, kirjoittaminen tuntuu jo heti takaisinpaluunkin jälkeen rutkasti keveämmältä ja vapaammalta. Tai sitten se on tämä kevät aurinkoineen ja kesästä kiusoittelevine lämpöineen - tiedä häntä. Feels good to be back, anyway, oli syy mikä tahansa. Palaan taas pian asiaan, kun kerkeän illemmalla istahtaa alas. Siihen asti!

Muuton aika

Olen viime aikoina ollut vähän levoton siitä, että kesä on kohta ohi ja pian elämä urautuu taas tietynlaisiin rutiineihinsa. En ole pahemmin suonut ajatuksia sille, että elokuu on pyörähtänyt jo hyvään liikkeeseen, mutta alitajunnassa huomaan miettiväni, että kohtahan tässä ollaan taas syksyssä ja meneminen tuulen mukana, hetken viemänä, tunnetilan syvyyksissä tulee olemaan astetta vaikeampaa. Kulunut kesä on ollut uskomaton ja hieno, ja olen mennyt mitään miettimättä enemmän kuin aavistin. Hetki on hieno käsite, ja siihen uppoutuminen on ollut upeampaa kuin koskaan edellisinä kesinä, ja jostain syystä tunnen pientä ahdistusta siitä, että tämä hieno kesä on painumassa hiljalleen viimeisimpiin auringonlaskuihinsa. En oikein itsekään tiedä, mikä järkeily tämän taustalla oli, mutta jostain syystä [minullekin vielä tuntemattomasta] halusin tehdä jotain uutta. Ja jotain jännittävää. Tai edes jotain tosi innostavaa.

Joten perustin uuden blogin.

Nyt on sitten aika laittaa tämä viime vuoden mukanani kulkenut, hienoja hetkiä kanssani kokenut blogipäiväkirjanen laatikkoon ja vaihtaa vähän uusiin maisemiin. Mitään muuta ei tule muuttumaan kuin se, että osoite on erilainen. Nähdään toisella puolella!

-> Tänne siis tästä eteenpäin!: MaiMami

Kotona kaikki hyvin

Olen asunut pienessä yksiössäni kuukauden päivät. Olen kotiutunut. Olen elänyt nautiskellen. Olen löytänyt kodistani lempipaikkani, jossa istun illat villasukat jalassa. On ihanaa lähteä töistä miettien: ah, kotona saa vihdoin olla itsekseen.

Olen nimittäin ollut harvinaisen sosiaalinen tämän kesän, kun tuntuu, että kaikki ihmiset hajoavat ympäriltä johonkin suuntaan; yksi Helsinkiin, toinen Turkuun, taas yksi Helsinkiin. Kaikki lähtee omille teilleen, ja sitä haluaa viettää kaiken mahdollisen ajan heidän kanssaan, mutta kummallisesti työt rajoittavat ajankäyttöä niin, ettei päivässä tunnu olevan riittämiin tunteja, ja kuitenkaan ystäviäänkään ei halua unohtaa ja on ponnisteltava, että ehtii kaikkea. Ja sitä nimen omaan haluaa ehtiä, koska kohta ei ole enää mahdollisuutta yrittääkään, kun kaikki asuvat muualla. Siksi päivät ovat rajojaan myöten täynnä, vähän pullollaan toisen vuorokauden puolella, ja töiden jälkeen on mahtavaa, että kotona on pieni hetki aikaa itsellekin. Parasta on, että se hetki on omassa pikku kodissa omalla sohvalla omalla tavalla. Ihan parasta.

Ja onneksi on kesä, jolloin päivää voi venyttää seuraavan puolelle, eikä se silti ole mistään pois.

She speaks for herself

Good times.

Neljän tähteen illalliset

Siis anteeksi - tuli ihan kirjoitusvirhe, tarkoitan toki Neljän Tähden Illalliset - hupsis.

[Ei passaa erikseen alleviivata sitä, että ollaan kaikki niin kovin opiskelijoita, me ei tähteitä sentään tarjoilla etenkään aloittaneen ja sitä seuranneen toisen illallisen jymymenestyksien jälkeen; Voi Ella, minkä [suklaakakun] teit ja Marjukka, näin unta siitä lohesta...]

Me ollaan tyttöjen kanssa siis vietetty tunnelmallisia iltoja pöydän ääressä neljän tähden illallisilla, ja niin uskomattoman ihanaa kuin meillä on ollutkin, jokaisessa tähänastisessa illassa on kaikunut ehkä pieni pohjavire: yksi meistä muuttaa kohta kuudensadan kilometrin päähän tuonne etelän kaukaisen auringon alle, ja minusta tuntuu että me kaikki alitajunnassa aistitaan se, vaikkei tietoisesti lähtöhetkeä vielä ajatellakaan - se tuntuu vähän vaikealta. Ja ehkä siinä syykin, miksi nämä illat ovat olleet aivan uskomattomia: kohta jotain muuttuu, mutta nyt ollaan vielä tässä.

[Mietittiin kyllä, että eihän me pärjätä ilman meidän maailmanparannusjuhlia, joten pahan paikan tullen laitetaan tietokone neljänneksi naamaksi ja Marjukka on Skypen kautta viiniä meidän kanssa siemailemassa. Tapa sekin, yes?]

Pian jatketaan kolmannen illallisen parissa - allekirjoittanut pääsee näyttämään kokkikolmosen kirvelevän kulinaristiset kyntensä. Mitähän siitä tulee?

Sunnuntaina se nähdään...

Jälkihuomautus: Kirjoitin tämän jo sunnuntaiaamuna, ja postaus näki päivänvalon vasta tänään... Oli jäänyt julkaisematta näköjään. Allekirjoittaneenkin illallinen on siis enää murusia lautasilla, ja kyllä tänä neljäntenä iltana [välissä oli yhdet tuparitkin...] huomasi, että koville ottaa tuommoinen syöminen ja kaikenlainen seurustelemiseen ja sosialisoimiseen liittyvä hauskanpito. Kolmannen tähden illallisen väsymys johti tosin vilttien alle sohvalle ja parhaista parhaimpaan hipsutussessioon, joten en voi kyllä valittaa. Todellakaan. Ihania iltoja.