Kappale, joka välittömästi tuo mieleeni Lontoon kadut, on Foster the Peoplen Waste [klikkaa taas]. Se on vähän hassu ja kooky, ensitahdit on pikkasen masentavat ja yleisilme on hieman harmaa, mutta kun laulu alkaa ja melodia lähtee käyntiin, tunnelma onkin positiivisempi ja kertosäe vahva ja pitää ikään kuin kutinsa, sanoo että tällainen minä olen, vahva ja vaihteleva, turha tuomita minua ensivaikutelman perusteella.
Juuri niin kuin Lontookin.
Täällä ensivaikutelma on harmaa, sateinen ja vähän alakuloinen, katukuvassa näkyy paljon sälää, sanoisinko, ja täällä saattaa aluksi tuntea olevansa pienen kaaoksen keskellä. Kuitenkin sitten, kun Lontoossa on ollut vähän aikaa ja totutellut elämänmenoon rauhassa, se paljastuu kaikeksi muuksi kuin sotkuiseksi harmaudeksi [puistoiksi, ihmisiksi, vilkkeeksi, elämäksi]. Tällä metropolilla on paljon tarjottavaa sille, joka haluaa ottaa sen vastaan, mutta sen saaminen vaatii myös omaa aloitekykyä, erityisesti näin alussa. On mentävä, lähdettävä, aloitettava, ei mitään missään milloinkaan tuoda sinulle tarjottimella nenän eteen ilman, että teet sen eteen jotain. Siis mene, lähde, aloita!
Sen aion minäkin tehdä.
Näkymisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti