Ihan hymyilyttää

Viikkoni yksin on nyt kulunut ja perhe on tullut takaisin - ja oikeasti, mahtavaa että talossa on taas elämää! Kun on pakko viettää kolme päivää kotona vuoteen [tai no, sohvan] omana, ainoana seurana Frendit, tukkoinen nokka ja olematon puheääni, niin olotila alkaa uhkaavasti muistuttaa tätä. Onneksi se on kuitenkin ohi, ja onneksi sitä ei tarvinnut kestää koko viikkoa. Silloin, kun ääntä nimittäin lähti ja ylös nouseminen ei kääntänyt maailmaa päälaelleen,

[Miten ketään voi muuten edes pyörryttää niin paljon? Se alkoi olla jo pelottavaa. Ja katsotaan vaan, niin seuraavassa hetkessä totean, että kappas, onpas kivan näköiset kattolamput. Au, mikähän tuo iso mompula mun takaraivossa on? Oh, well hi mister Brain Tumour!]

niin vietin mahtavaa aikaa sukulaisteni kanssa. Oli vaan niin mahdottoman kivaa nähdä aivantäysinlontoolaistuneita ja ihankokonaanlontoolaisia sukulaisystäviä ja kummitätiystävää, etten malta odottaa seuraavaa kertaa. It's gonna be sweeeett!

Tämän erityisempää asiaa mulla ei tänään ollut, halusin vaan piipahtaa taas ja kertoa vähän, miten täällä tällä viikolla on eletty. Tärkein terveinen on kuitenkin säästetty viimeiseksi. Nimittäin sairauskauteni aikana tätä seuraavaa herraa kuunneltiin taas niin että pyörrytti [se, johtuiko heikko olo tästä herrasta vai herra aivokasvaimesta, on teidän pääteltävissänne], mutten siltikään saa tarpeeksi. Rakastan rakastan rakastan tätä kappaletta ja sen sanoja, ja tämän myötä toivotankin teille mahtavaa keskiviikkopäivää. Nauttikaa!