Hämmennyksen erävoitto

Minä en nyt ihan rehellisesti tiedä, miltä musta tuntuu. Tulin takaisin, olin innoissani, elin euforisissa pilvissäni ja nyt olen ihan tavattoman hämmentynyt. Mulla oli tänään ensimmäinen päivä oikeita töitä, ja niin ihanaa kuin se olikin, tuntuu, etten jaksa tätä kolmea kuukautta. Tai no ei, en oikeastaan tunne niinkään, vaan jotenkin vain väsyttää ihan kamalasti. Olen tulossa taas sairaaksikin, tunnen sen kurkussani, ja ehkä sekin vaivaa jonkin verran, mutta jokin muukin on nyt vähän huonosti.

Minulla oli mielettömän mukava aamu perheen kanssa ja niiden seurassa oleskeleminen sai minut hyvälle tuulelle, mutta nyt omassa huoneessa pienellä tauollani jonkinasteinen suru hiipi puseroon. Tai ei ei ei, ei edes suru, vaan pieni alakulo. Levottomuus , ehkäpä.

[Pystytte ehkä rivien välistä havaitsemaankin, miten oikeasti olen hämmentynyt tällä hetkellä.]

Oikeastaan tällä väsymyksellä ei ole mitään tekemistä perheen, työn tai edes sen kanssa, että olen taas Lontoossa enkä kotona [koska siitä olen vielä ihan superinnoissani], vaan syy on siinä, että kuulin juuri yhden täällä asuvan ystäväni uutiset. Hän lähti joululomalleen kuten mekin, innokkaana siitä että pääsee kotiin mutta myös siitä, että jäljellä oli vielä pari kuukautta Lontoota ja täkäläisiä ystäviä. Sitten hänen host-mamansa olikin ilmoittanut loman aikana, että kuule, ei sittenkään ole takaisin tulemista, voit vaan tulla hakemaan tavarasi täältä ja lähteä kotiin.

Voitteko kuvitella.

Ensin tästä kuultuani tulin täysin tuohtuneeksi; en voinut ymmärtää, miten raukkamaisesti ystäväni host-äiti oli asian hoitanut, ja seuraavaksi olin vain pettynyt siitä, että tämän ystävämme seurasta emme voikaan nauttia kevätaikaa. Sitten ajatukseni alkoivat kulkea suuntaan, jossa erinäisiä ajatuksia risteili päässä ja hyvä vaikkakin väsynyt olotilani ajautui hyvin hämmentävän tunteen valtaan - niina ei olekaan enää täällä, mitä ihmettä? annakin lähtee jo maaliskuun kolmas, milloinkahan muut porukasta? ketä tänne sitten jää? pitäisikö minunkin hankkia jo se lentolippu maaliskuun loppuun, olisi ainakin jotain mitä kohti suunnata? jaksanko tosiaan niin pitkään?

Olin siis aamun töiden takia onnellinen mutta samalla ymmärrys siitä, että tämä oli vasta ensimmäinen päiväni kolmesta kuukaudesta, oli jotenkin valtavan väsyttävä. En tälläkään hetkellä aivan tiedä, mitä tunnen, mutta ehkä se tässä selviää. Kuka muukaan sen minulle selvittäisi? Kyllä minä tämän viikon, tai viimeistään seuraavan, jälkeen tiedän, millä mielillä tämän kolmikuukautiseni täällä tulen viettämään. Hämmennyksestä selvyyteen, kyllä kyllä. Ajan kanssa.