23. maaliskuuta 2013

Girls' night in!

Perheen isä on siskonsa luona Hong Kongissa, äiti lapsineen lähti isovanhempien luokse viikonlopuksi ja naapurin kissa on toivottavasti hoitanut talossa kukkuvat hiiret, joten talo on viikonlopun tyhjänä ja me aiotaan Sonjan kanssa pitää koti-ilta. Ensin me tietenkin annetaan hyvä tekosyy kaikelle tulevalle käymällä lenkillä, sitten me tullaan kotiin ja hypätään yökkäreihin, kokataan ja syödään, leivotaan ja syödään, katsotaan leffaa ja pelataan korttia sekä juodaan viiniä ja unohdetaan kaikki työhön liittyvä ihan kokonaan. Työviikkokin loppui reilut pari tuntia aikaisemmin kuin normaalisti, joten tämä on ihan täydellinen sauma aloittaa viikonloppu, parhaassa seurassa parhaalla tavalla.

Parhautta on myös, että huomenna on lauantai 23., ja O2-Areenalle astelee The Script, yleisössä ME! Toiseksi viimeinen viikonloppuni, tästä lähtee!


Edit: No, sattuipa niin, että Lontoo keinahteli eilisillan kovissa myrskyn tyrskyissä, joten meidän hyvän omantunnon takaava urheilusuoritus oli lopulta huiman kilometrin mittainen seikkailu vesisateessa kaupalta takaisin kotiin. Pyjama ja piknik olohuoneessa vei voiton.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti