How about a cuppa?

Tässä kerron vajaan kahdeksan kuukauden tarinani teekuppein. Vain murto-osanhan tämä silti kertoo siitä, kuinka monta iltapäivää, aamua, myöhäistä tuntia ja naurua näiden äärellä todella vaihdettiin, ja siitä, miten elämä tuntui niin voimaannuttavalta ja maailma aina niin paljon paremmalta näiden ylle kumartuneena intensiivisen keskustelun imussa.

Joskus se teekuppikin kuitenkin tyhjenee, ja kaikkien on lähdettävä kotiin. Niin nytkin.

Teekuppi on nyt tyhjä. Finland, I'm coming home! [Kohta.] Toivottavasti kaapissa on tarpeeksi teetä, jotta kupin saa nopeasti taas täyteen.

Se on [rahan]menoa nyt

Viimeinenviikonloppu viimeinenviikonloppu viimeinenviikonloppu viimeinenviikonloppu. 36 viimeistä tuntia on menty hullunkiilto silmissä ja menosärky jalkapohjissa, taaplattu New River Walkeilla, Changing of the Guardilla, ravintoloissa ja kahviloissa, suklaakaupoissa ja tavallisissa, vaatteellisissa ja vaatteettomissa, ylensyöty kaksi kertaa ratkeamiseen asti, mässäilty pääsiäissuklailla häpeällisin, aivan epäinhimillisin määrin, nautittu elämästä ihanassa seurassa ja kulutettu arviolta nelinkertaisesti se rahamäärä, jonka normaaliviikoilla kulutan - kaikki vain sen takia, että meneillään on viimeinen viikonloppuni Lontoossa.

Hummailuni saa toki jatkua vielä toisetkin kaksi päivää [kiitos pääsiäispyhien vapaiden], mutta onneksi olen nyt 36 tunnin karkumatkan jälkeen vihdoin kotona ja voin huilata vähän aikaa ennen toista mokomaa. Mukavaa pääsiäispyhien välipäivää!

PS Hehkutetaan myös hetki torstai-iltaista teatteriesitystä, sillä me päästiin katsomaan upeita, upeita [myös uusimmassa James Bondissa näytelleitä] näyttelijöitä, Ben Whishawia ja Judi Denchiä. En vieläkään ole aivan päässyt yli siitä, miten lahjakkaita näyttelijöitä kumpainenkin oli myös suorana näyttämöllä. Sitä näytelmää pystyi kuvaamaan ainoastaan sanalla vangitseva. Voi väristys...

Keskellä taideteosta

Brick Lane on niitä Lontoon alueita, joista ei uskoisi, että ne on niin lähellä niinkin hyvää aluetta kuin London Bridge. Siinä missä London Bridge on toimistotyöläisten valta-aluetta, elättää pukumiehet salkkuineen ja tiukat tädit jakkuineen ja tervehtii kaduntallaajaa korkeilla toimistorakennuksillaan, Brick Lane on sen vastakohta. Se on katutaideteosten sylissä lepäävä katu, jonka yllä leijuvat sanat ghetto, grunge ja graffiti ovat melkein käsinkosketeltavia. Siellä varastoliikkeen vieressä on tatuointiliike, autotallista sinne lykättyine romuineen on tullut menestyvä kauppatila, puunrunko on suojeltu värikkäällä villakääröllä ja kadulla kävelee vastaan aaseja [ihan oikeita]. Se on kaikkea muuta kuin naapurinsa London Bridgen tiukka ja kliininen ympäristö; se on värikäs, monikulttuurinen, yllätyksellinen ja jo itsessään taideteos

- niin kuin on Lontookin. Tämä kaupunki on täynnä erilaisia, niin Brick Lanen kuin London Bridgenkin kaltaisia pikkukyliä ja yhteisöjä, monia kulttuureja sekä lukuisia toisestaan poikkeavia ympäristöjä, ja ne kaikki silti elää tasapainossa tämän kaupungin sisällä. Se on yksi Lontoon hienoimmista asioista; jo yhden metroaseman matkustettuaan tuntee matkanneensa toiseen maailmaan, ja toisen aseman jälkeen eteen valkenee kolmas maailma. Tämä on kulttuurien kirjoa ja moninaisuutta parhaimmillaan, niin on.

Ja jos mistään haluat Lontoosta löytää vintage-liikkeitä ja kirpputoreja, Brick Lane on se paikka.

What if you just marry me and forget all the whining? How's that?

Keikkaa edeltävän iltapäivän oksennustautikaan ei tuntunut missään, kun tuo herra astui lavalle. Siinä se lauleli ja valitti särkyneistä sydämistään ja sulatti omanikin, mutta teki kyllä mieli huomauttaa, että no ota minut niin ei tarvi enää valittaa. En sitten kuitenkaan sanonut, ja valitettavan harmillisesti se nyt ei sitten koskaan saakaan tietää olemassaolostani. Harmi se on siksi, että olen vakuuttunut, että minä olisin sille niinku siis hei maailman sopivin vaimo.

Damn.

No olen minä täällä vielä - öö hetkinen, odottakaas kun lasken - 9 kokonaista päivää, joten Danny, voit sitte tulla hakemaan minut kotiovelta milloin vain aamu yhdeksän ja päivä kolmen välillä, tai vaihtoehtoisesti milloin vain kello kuuden jälkeen noiden yhdeksän päivän aikana. Täällä minä oottelen.

Girls' night in!

Perheen isä on siskonsa luona Hong Kongissa, äiti lapsineen lähti isovanhempien luokse viikonlopuksi ja naapurin kissa on toivottavasti hoitanut talossa kukkuvat hiiret, joten talo on viikonlopun tyhjänä ja me aiotaan Sonjan kanssa pitää koti-ilta. Ensin me tietenkin annetaan hyvä tekosyy kaikelle tulevalle käymällä lenkillä, sitten me tullaan kotiin ja hypätään yökkäreihin, kokataan ja syödään, leivotaan ja syödään, katsotaan leffaa ja pelataan korttia sekä juodaan viiniä ja unohdetaan kaikki työhön liittyvä ihan kokonaan. Työviikkokin loppui reilut pari tuntia aikaisemmin kuin normaalisti, joten tämä on ihan täydellinen sauma aloittaa viikonloppu, parhaassa seurassa parhaalla tavalla.

Parhautta on myös, että huomenna on lauantai 23., ja O2-Areenalle astelee The Script, yleisössä ME! Toiseksi viimeinen viikonloppuni, tästä lähtee!

Edit: No, sattuipa niin, että Lontoo keinahteli eilisillan kovissa myrskyn tyrskyissä, joten meidän hyvän omantunnon takaava urheilusuoritus oli lopulta huiman kilometrin mittainen seikkailu vesisateessa kaupalta takaisin kotiin. Pyjama ja piknik olohuoneessa vei voiton.