Ja kulttuuri kaikuu

Olen yllättänyt itseni siinä, miten kultturelli ihminen minusta on täällä kuoriutunut.

Syksy toi mukanaan viisi filminrullajaista, jotka oli ihan pakko päästä katsomaan elokuviin: Emma Watsonin Harry Pottereista -kuoriutumisleffa The Perks of Being a Wallflower, Batman-trilogian päätösosa, The Hobbit, Breaking Dawn tietysti ja uusin Daniel Craig [minulle se on Daniel Craig eikä James Bond, koska tuota sinisilmäähän minä sinne menin katsomaan, ei se James Bondin ja kumppaneiden riehuminen minua liikuta varpaan vertaa (vaikka myönnettäköön, olihan se ihan hyvä leffakin...)].

Olen käynyt katsomassa Billy Elliotin, nähnyt Monet'ta ja DaVinciä, sisällistänyt itseni paikalliseen pubikulttuuriin, viettänyt iltapäiviä pienissä yksityiskahviloissa, ihaillut modernia taidetta Tate Modernissa ja suunnitellut oopperalippujen ostamista. Jo pelkästään tällä viikolla olen tavannut Winston Churchillin, Queen Elizabeth II:n morsiusneitoineen, prinssit Williamin ja Harryn [aaaahhhh... näettekö kuinka sulan?], Cambridgen herttuattaren ihka ensimmäisen muotokuvan, Paul McCartneyn, Elizabeth Taylorin, Mick Jaggerin, Marilyn Monroen, David Beckhamin nukkumassa; osallistuin Ranskan vallankumoukseen Les Misérablesissa,

ja silti,

mikään ei tunnu yhtä ylpeyden arvoiselta kuin se, mitä pian tulen kokemaan. Koska tänään, aivan pian, koittaa elämäni käännekohta ja maailmani mullistukseen johtava kultturelli mestariteos: The Liiion Kiiiinng!! [kuulettehan juhlallisen, miltei Hallelujah-kuoromaisen julistuksen tuossa takana?] Se tarina, ne muistot, se musiikki...!! Sanokaa minun sanoneen, mutta tämän jälkeen en enää ole entisenlainen.

Tai no,

ehkä olen, mutta ainakin voin sanoa nähneeni Disney-elokuvista parhaimman livenä. Repikääs siitä!

PS Kuten saatoitte huomata, kulttuurielämä on ehkä kohdallaan, mutta ravitsemuksessa voi olla hitunen parannettavaa... Johtuneekohan sitten kaikista niistä yksityiskahviloissa vietetyistä tunneista, ken tietää...

Sinä päivänä

20-vuotissyntymäpäivänäni kuulin aidosti englantilaisen syntymäpäivälaulun [joka kajahti komeana alkuun koko perheen suusta mutta jota loppujen lopuksi lauloi pelkkä äiti, koska paketti jota pidin sylissäni osoittautuikin tyttöjen mielestä paljon mielenkiintoisemmaksi kuin laulaminen], toimitin elämäni ensimmäisen ostokseni Victoria's Secretillä, vietin laatuaikaa ostoskeskuksessa ihanan ystävän kanssa...

... söin elämäni ensimmäisen meedium-pihvin ja olin hirvittävän ylpeä itsestäni, minä kun en koskaan saata syödä mitään mikä ei ole kypsä läpikotaisin, ihailin lumen peittämää maata ja hiutaleiden leijailua ajatellen, että tämä on merkki jostain [onko muka pelkkää sattumaa, että syntymäpäivänäni herään siihen, että talven ensilumi peittää maata?] ja siemailin teetä ja viiniä illallispöydässä Covent Gardenissa. Ei hullumpaa, sanon.

Me pyöreät

Vuosi 2013 on ko(l)meassa pyöreydessään oikein mainio vuosi ja tuo mukanaan kaikenlaista uutta, uutukaista ja uudenlaista.

Paitsi että tämä on ensimmäinen vuosi, jonka alkua en asu kotona, niin se on myös vuosi, jolloin tapahtuu tulevaisuuteen ja itsenäistymiseen liittyviä merkittäviä asioita: Haen yliopistoon [ja todennäköisesti sinne myös pääsen vaikken välttämättä ihan eniten haluamallani pääaineella, sillä matematiikkaa pääsen lukemaan ylioppilaskokeen perusteella suoralla valinnalla kävi englannin miten kävi]. Hankin 'oman' asunnon ja muutan virallisesti pois kotoa. Aloitan täysin uudessa koulussa ja tulen todennäköisesti matkustelemaan enemmän kuin koskaan vuoden aikana olen matkustellut. Vuoteen 2013 tulee siis mitä todennäköisimmin mahtumaan paljon uusia alkuja ja uusiutumisia.

Tietenkin, minulle itselleni se merkitsee ennen kaikkea sitä, että minulla alkaa elämäni kolmas vuosikymmen [wahoo!!], ja sehän on siis toden totta aikamoinen uusi alku. Kolmas vuosikymmen. Täytän pyöreitä. 20 vuotta. Ei se mitenkään hirveän pieni luku enää ole.

Näin kirjoitettuna se tuntuu vielä isommalta.

20-vuotiaan tulisi kai sitten olla jo aika iso. Ja aikuinen. Sellainen kypsä, tiedättehän. 20-vuotiaana kun kuitenkin ollaan kirjaimellisesti kasvettu ulos teen-vuosista, ollaan moninkertaisesti äänioikeutettuja, voidaan hankkia käsiase, päästään kuulemma arkipäivänä risteilylle ilman 30-vuotiasta valvojaa [kertoo nettinappi.fi], kaupasta saa ostaa ihankaikkea [siis väkeviä alkoholijuomia], velvoitetut/siihen halunneet voivat yleensä 20-vuotiaana sanoa käyneensä armeijan, ja no kaksikymmentävuotiaan vain nyt oletetaan käyttäytyvän vähän niin kuin jotenkuten kypsästi tai jotain sinne päin.

Vain, jotta elämä ei siis täysin kypsyisi eikä tähänastisen elämän valtakausi pääsisi unohtumaan, palatkaamme hetkeksi lapsuuteemme ja käyttäytykäämmekin kuin kidit konsanaan. Kas näin.

Tässä ystäväni Sonja.

Tässä ystäväni Ella.

Näin me aikuiset vietämme iltaa pubissa. Hyvää 20. syntymäpäivää, minä aikuinen lapsi!

Lontoon tematiikkaa

Tiedättekös mitä?

Olen taas Lontoo-elämäni kunnossa, sillä olen. sairas. taas. Onko enää edes yllätys, kun tämä taitaa jo olla neljäs kerta Lontoo-kuukausieni aikana? Hienoa se, että muistan viimeiseltä neljältä kuukaudelta bigbenit ja oxford streetit, nenäliinat, kuumemittarin ja Day & Night Nurse Pillsit... Cool. Olen käytännössä ollut koko ajan sairas täällä, ja siitä onkin alkanut muokkautua aivan itsenäinen teema tälle hurjalle välivuodelleni. Voin kolmen kuukauden päästä katsoa taakseni ja todeta, että seitsemää kuukauttani täällä kuvaavat parhaiten sanat elämäntäyteinen, upea ja kuumeinen. Mikäs siinä tosin; jos kehoni tuntee tarvetta rauhoittua hetkeksi, niin olkoon niin. Rauhoitutaan sitten!

Ystäväni antoi tosin oikein houkuttelevan neuvon surkuteltuani ensin, miten alkaa jo turhauttaa se, että joudun viettämään neljättä päivää neljän seinän sisällä pääsemättä lähtemään minnekään [aeoöigsjvroöhnfdköangfka voi itku!!]. Hän kehotti lukemaan, katsomaan elokuvan ja nukkumaan. Ja uskokaa vain, se on herkullisimman kuuloinen ehdotus pitkään aikaan. Juuri sitä mitä tarvitsen. Ja jos vielä heittäisin pakkaan joulunaikaiset glöginloput, vähän suklaata ja parasetamolia, niin kyllä vaan. Niillä tauti taantuu. Lääkkeet siis vaan naamaan, ja perheen leffahyllylle tieni käyp! Siija leitö.

Hämmennyksen erävoitto

Minä en nyt ihan rehellisesti tiedä, miltä musta tuntuu. Tulin takaisin, olin innoissani, elin euforisissa pilvissäni ja nyt olen ihan tavattoman hämmentynyt. Mulla oli tänään ensimmäinen päivä oikeita töitä, ja niin ihanaa kuin se olikin, tuntuu, etten jaksa tätä kolmea kuukautta. Tai no ei, en oikeastaan tunne niinkään, vaan jotenkin vain väsyttää ihan kamalasti. Olen tulossa taas sairaaksikin, tunnen sen kurkussani, ja ehkä sekin vaivaa jonkin verran, mutta jokin muukin on nyt vähän huonosti.

Minulla oli mielettömän mukava aamu perheen kanssa ja niiden seurassa oleskeleminen sai minut hyvälle tuulelle, mutta nyt omassa huoneessa pienellä tauollani jonkinasteinen suru hiipi puseroon. Tai ei ei ei, ei edes suru, vaan pieni alakulo. Levottomuus , ehkäpä.

[Pystytte ehkä rivien välistä havaitsemaankin, miten oikeasti olen hämmentynyt tällä hetkellä.]

Oikeastaan tällä väsymyksellä ei ole mitään tekemistä perheen, työn tai edes sen kanssa, että olen taas Lontoossa enkä kotona [koska siitä olen vielä ihan superinnoissani], vaan syy on siinä, että kuulin juuri yhden täällä asuvan ystäväni uutiset. Hän lähti joululomalleen kuten mekin, innokkaana siitä että pääsee kotiin mutta myös siitä, että jäljellä oli vielä pari kuukautta Lontoota ja täkäläisiä ystäviä. Sitten hänen host-mamansa olikin ilmoittanut loman aikana, että kuule, ei sittenkään ole takaisin tulemista, voit vaan tulla hakemaan tavarasi täältä ja lähteä kotiin.

Voitteko kuvitella.

Ensin tästä kuultuani tulin täysin tuohtuneeksi; en voinut ymmärtää, miten raukkamaisesti ystäväni host-äiti oli asian hoitanut, ja seuraavaksi olin vain pettynyt siitä, että tämän ystävämme seurasta emme voikaan nauttia kevätaikaa. Sitten ajatukseni alkoivat kulkea suuntaan, jossa erinäisiä ajatuksia risteili päässä ja hyvä vaikkakin väsynyt olotilani ajautui hyvin hämmentävän tunteen valtaan - niina ei olekaan enää täällä, mitä ihmettä? annakin lähtee jo maaliskuun kolmas, milloinkahan muut porukasta? ketä tänne sitten jää? pitäisikö minunkin hankkia jo se lentolippu maaliskuun loppuun, olisi ainakin jotain mitä kohti suunnata? jaksanko tosiaan niin pitkään?

Olin siis aamun töiden takia onnellinen mutta samalla ymmärrys siitä, että tämä oli vasta ensimmäinen päiväni kolmesta kuukaudesta, oli jotenkin valtavan väsyttävä. En tälläkään hetkellä aivan tiedä, mitä tunnen, mutta ehkä se tässä selviää. Kuka muukaan sen minulle selvittäisi? Kyllä minä tämän viikon, tai viimeistään seuraavan, jälkeen tiedän, millä mielillä tämän kolmikuukautiseni täällä tulen viettämään. Hämmennyksestä selvyyteen, kyllä kyllä. Ajan kanssa.

I'm back in business!

Koti tuli ja meni, joulu tuli ja meni, loma tuli ja meni. Kaksiviikkoinen loma kotona tuntuu jälkeenpäin niin intensiiviseltä ja samaan aikaan aivan uskomattoman rentouttavalta - jotenkin onnistuin ehkä ensimmäistä kertaa lomailemaan lomani niin, että menostelut ulkona kavereiden kanssa ja rauhalliset koti-illat oli tasapainossa ja jälkeen jäi vain tosi hyvä fiilis. Vaikka nyt väsynyt olenkin ja univajetta riittää jakoon asti, niin olen silti eriskummallisen tyytyväinen. Minulla oli hyvä loma. Mitäs siitä nyt sen enempää. Hyvä oli.

Jotenkin tuo niin karmean kova kahden tunnin jet lag painaa päälle [siis suomeksihan tämä tarkoittaa sitä, että Uuden Vuoden Väsymys painaa vieläkin silmissä ja kehossa niin, ettei pystyssä pysyisi ellei olisi ihan pakko], että minun on pakko painaa piste tälle kirjoitukselle jo ennen kuin se oikeastaan edes alkoi, mutta tuntui siltä, että oli silti aika ilmoittaa itsestään edes jotain. Siispä terveisiä Suomen talvilandiasta, Lontoossa ollaan taas! [Ja tuntuu muuten hyvältä. :)]

Kuulumisiin!

PS Niin, ja siis tämähän minua odotti kun aloin purkamaan matkalaukkuani. Siinä ne nökötti tyytyväisenä matkalaukussa minun vaatteitten seassa ja asetteli korut ja alusvaatteet siistiin sotkuun siihen ympärille. Mutta on ne niin ihania... :')

[Olenkohan samaa mieltä vielä viikonkin päästä? Rasavillejä kun tahtovat olla... Mutta on ne niin hellyttäviä:))]