Kiellettyä

Missä vika? Kesäkuu on taittumassa heinäkuuksi ja loma kuluu [luvattoman] kovaa vauhtia, mutta kesästä ei ole tietoakaan. Sääskejä kyllä riittää, niin kuin myös laiskoja vapaapäiviä jotka kuuluvat kesään [ja niitäkin on vaan sen takia koska tuolla vaan sataa ja työpaikkani ei ole silloin auki], mutta sitä kesää ei vain ole. Mitä mitä? Missä on aurinko ja helteet ja rantapäivät ja vapaus? Eihän tuolla ilmalla nimittäin kukaan voi tuntea oloaan niin vapaaksi kuin kesäilmalla, sillä kuka nyt sateessa haluaisi rannalle loikoilemaan tai takapihalle piknikkiä pitämään tai pyörällä jäätelökiskalle polkemaan? Vaikkei näitä asioita aina tekisikään auringonkaan paistaessa, se, että menettää mahdollisuuden tehdä niitä on melkein yhtä kuin menettäisi koko kesäisen vapauden. Puhumattakaan siitä, että siellä on oikeasti kylmä. Ei tämä nyt oikein ole hyvä.

Tässä kesää odotellessa hairahduin sitten vahingossa ajattelemaan kiellettyjä asioita ja päädyin haikailemaan talven perään. Talven. Keskellä kesää. Eikö se jo kerro jotain tämän kesän kesäisyydestä, että keskellä kukkivinta kautta toivoisin ulkona olevan sittenkin mieluummin pikku pakkasta, valkoisia puita ja joulun tunnelmaa? Sekaisin kai tässä ollaan menossa.

Tätätkö todella toivon salaa?

Ei, en oikeasti toivo salaa talvea, mutta eikö olisikin aivan vallattoman kivaa, että kuviteltuaan ensin itsensä varpaat jäässä lumisateeseen kahdenkymmenen asteen pakkaseen heräisikin siihen, että kesä on yhtäkkiä valloillaan, ulos voisi mennä ilman takkia ja kenkiä ja voisi vain kävellä päämäärättömästi avojaloin auringon paistaessa siniseltä taivaalta vastaleikatun ruohon tuoksuessa ympärillä? Aion siis ehkä vielä ajatella itseni keskelle talvea, jotta jos silmät avattuani kesä olisikin yhtäkkiä tullut, se tuntuisi vaan niin vallattoman kivalta. Kun ei tämä sade ole talvea yhtään sen parempi.

Kesää niin hurrrjan paljon toivoen, MaiMami

PS Taas siellä sataa. Ja mulla on sukkahousutkin jalassa ja on melkein heinäkuu! Ei kai tässä siskot muu auta kuin yhdistää kaikki mielemme voimat ja toivoa yhdessä, että se kesä sieltä vielä tulee. Kyllä se sieltä tulee!

Muihin maailmoihin

Lukeminen on yksi suosikkiajanvietoistani ja tänään kävin pitkästä aikaa kirjastossa. Ellen etukäteen tiedä, mitä sieltä etsin, minulla on kummallinen tapa valita kirja sen ensimmäisen lauseen perusteella. Luen sen aina ennen kuin päätän, lainaanko kirjan vai en, koska se lause on ikään kuin ikkunallinen mutta vielä suljettu ovi siihen maailmaan, mihin olet astumassa [hieno metafora tms, eikö!]. Minusta se ensimmäinen lause kertoo kirjasta yllättävän paljon - imaistaanko lukija heti tapahtumiin mukaan vai tutustutetaanko hänet ensin päähenkilöön ja tämän arkeen, onko aloitus rivakka vai lähteekö se verkkaisesti liikkeelle, onko kerronta kuvailevaa vai keskittyykö se enemmän juonen etenemiseen, ja siksi sen perusteella valitsen luettavani. Jos ensimmäinen lause on ytimekäs tai jollain muulla tavalla kiehtova, kiikutan kirjan pikimmiten kirjastonhoitajalle ja poljen malttamattomana kotiin sitä lukemaan.

Ennen kuin varsinaisesti sitten syvennyn kirjaan paremmin, minun on pakko lukea viimeinen lause, tai joskus jopa viimeinen kappale, jos olen viimeisen lauseen perusteella varma siitä, ettei kokonainen kappale paljasta liikaa kirjan loppuratkaisusta. Syy siihen, miksi luen myös viimeisen lauseen, on se, että minusta on kiehtovaa miten paljon viimeisen lauseen sävy muuttuu ennen kirjan lukemista ja sen jälkeen, kun sen hahmot ja juonenkäänteet on jo tuttuja. Siinä on jotain tosi jännittävää.

Pidän kirjoista ja niiden lukemisesta niin paljon siksi, että ne ovat erinomaisia, siis oikeasti todella hyviä, pakopaikkoja niinä päivinä, kun ärsyttää tai turhauttaa tai vaikka vähän ahdistaa mutta sille ei oikein osaa tehdä mitään. Kun johonkin kirjaan pääsee kunnolla mukaan, sen henkilöt alkavat saada tunnistettavat kasvot ja tapahtumat alkavat muodostaa mielikuvia, ja jollain tavalla niihin alkaa myös kiintyä. Sen myötä omat tuntemukset jäävät taka-alalle siksi ajaksi, kun mielessä enemmän tai vähemmän aidoiksi ihmisiksi hahmottuneet henkilöt tutustuttavat lukijan yhä syvemmälle elämiinsä. Yksi hyvän kirjan tuntomerkeistä onkin mielestäni se, että se liikuttaa jollain tavalla; että se saa nauramaan ääneen tai parkaisemaan epäuskosta tai itkemään ulos tunteita, joita henkilöt herättävät; hyvä kirja on sellainen, joka saa lukijansa elämään ja tuntemaan henkilöiden mukana.

Joskus tietyt kohdat erottuvat muusta kirjasta paremmin kuin toiset, ja tänään lueskellessani Tove Janssonin Vaarallista juhannusta yksi tällainen kohta jäi mieleeni. Kyseisessä kohdassa tunnelma oli levollinen ja jotenkin hellä ja sai aikaan hyvin elävän mielikuvan. "Tulta syöksevä vuori, joka oli saanut kaiken tämän aikaan, oli nyt rauhoittunut. Se huokaili väsyneenä ja puhalsi vain silloin tällöin hiukan tuhkaa taivasta kohti." Voiko sitä paremmin kuvata?

Kun olen saanut nämä muumikkaat luettua, niin seuraava projektini olisikin sitten Homeroksen Ilias ja myöhemmin Odysseia. Saa nähdä, milloin hyydyn! Onnea saa toivottaa :D

Vielä vähän aikaa voin kuitenkin toivottaa terveisiä Muumilaaksosta. MaiMami

Vähän hemmoteltu

Tänään on ollut aika hemmottelupäivä; me aloitettiin ystäväni kanssa aamu kunnon aamupalabuffetilla Cafe Bisketissä, sen jälkeen vyöryttiin katuja ja kauppoja mahat kummullaan, kunnes ystäväni oli taas aika lähteä sotimaan [siis lähteä lapsuudenkotiinsa/töihin Sodankylään] ja me sanottiin hetkelliset heit. Tämän kaiken paljouden - sillä paljolta se siinä mielen-/ruumiintilassa tuntui - me teimme rättiväsyneinä. Kumpikaan meistä ei ilmeisesti ollut nukkunut täydellisesti edellisenä yönä ja heti aamupalalla iskeneen kikatuskohtauksen jälkeen me näytettiin koko loppupäivä kahdelta murjottajalta - mutta voin ainakin omasta puolestani puhua, että mukavaa se oli vaikkei se sivustaseuraajille siltä ehkä näyttänytkään! Hemmottelin itseäni myös uudella jäsenellä Muumimukikokoelmaani, koko päivän tuloaan tehneillä päiväunilla [voi mitä harvinaista herkkua ne on...], lyhyellä virkistyslenkillä ja saunalla. Kaikin puolin siis hyvin hemmoteltu ja ihana päivä takana, mahtavaa! :)

Pahoittelut joidenkin postauksien kuvien laadusta muuten, kännykkäni kun on aina mukana ja käden ulottuvilla toisin kuin kunnollinen kamerani... Näillä kuitenkin mennään!

MaiMami

Juhannuspäivä ja paljon pestoa

Kesän ensimmäiset mansikat, tuulahdus Perusta, epätasapainoisia pestoannoksia fetalla sekä hyvää ja kauan kaivattua seuraa tekivät minun juhannukseni. Tänään voi hyvällä mielellä olla rauhassa kotona ja uppoutua vaikka vähäksi aikaa hyvän kirjan pariin [One Day tuntuu houkuttavan minua aivan kutkuttavalla tavalla]. Sunnuntaisia päivänjatkoja!

Kesän säännöt

Juhannuksen viuhahdettua ohi ajattelin, että nyt olisi hyvä aika kartoittaa se, mitä tulevalta kesältä odotan, ja päätin tehdä kesän 2012 to do -listan. Olen armoton unelmoija, joten odottamatonta ja hyvin positiivista olisi, jos edes neljäsosa listani vaiheista toteutuisi, mutta koska minusta kaikenlaisten listojen kyhäileminen on rentouttavaa ja hauskaa (joo, olen vähän outo siinä suhteessa :D), to do -lista oli minusta hyvä tapa hahmottaa konkreettisesti se, mitä tältä kesältä odotan.

1. Pidä se vuoden ajan suunnitteilla ollut piknik ystävien kanssa. Mukaan otetaan tuoretta leipää ja täyteaineita, mansikoita, viinirypäleitä, skumppaa, itse tehtyä jääteetä, keksejä (jotain tosi suklaisia ja suussasulavia, kiitos!), kamera, hymyjä ja hyttyskarkotetta. Ja jokaiselle evästelijälle omat eväspussit!
2. Tee sponttaani retki jonnekin, missä et ole vielä koskaan käynyt - Etelä-Suomi olisi yksi hyvin varteenotettava vaihtoehto (3. kohta voi liittyä tähän oleellisesti).
3. Lähde junamatkalle viime kesän reilin kunniaksi. 
4. Tee pyöräretki Ouluun ja tutustu kotikaupunkiisi kunnolla.
5. Älä hukkaa talvella saavutettua lenkkeilyintoa!
6. Valokuvaa paljon.
7. Vietä mahdollisimman paljon aikaa ystävien kanssa, koska syksyllä kaikkien hajaannuttua omille teilleen se voi olla kaksin verroin vaikeampaa.
8. Tee töitä, jotta saat rahaa ensi vuoteen - sitä voi vielä tarvita.
9. Leivo vihdoin kauan mielessä kummitelleet Kinuskikissan nougat-palat.
10. Nauti viimeisestä kesästä toisella vuosikymmenellä!

I met a boy last night

Minä en voi sietää mainoksia. Ne on niin täynnä teennäisiä naisääniä että en vain kestä niitä ja repisin liioittelematta mieluummin hiuksia päästäni kuin kuuntelisin niitä - kunnes tuli Libero ja Spring Collection 2012. Voi hellyyden tunnetta! Sulaa rakkautta se on [jota tunnen], kun nuo kaksi pullaposkea astuvat ruutuun ja kertovat oman pienen rakkaustarinansa. "I met a boy, I met a boy last night -- He was the cutest, He was the cutest thing that I had ever seen..."

Onko siellä muita, jotka eivät voi olla hymyilemättä näille kahdelle rakastettavalle ihanuudelle? Tai oikeastaan, onko siellä joku, joka EI hymyillyt tätä postausta lukiessa??

Hellyttävää juhannusaattoa!

2012

Vuosi 2012 on kaikin puolin käänteentekevä. Uudenvuoden vaihteessa paljon isoja asioita oli edessä; viimeinen syntymäpäivä toisellakymmenellä, ylioppilaskirjoitukset, ratkaisevia päätöksiä ensi vuoden ja koko tulevaisuuden suhteen, uusi alku yliopistossa tai, kuka ties, ehkä uudessa maassa ja uudessa perheessä, ihmisten menettämistä ja uusien tapaamista.

Koska tiesin, että tulevana vuonna tapahtuisi paljon minulle merkittäviä asioita, päätin, että se olisi vuosi, joka minun tulisi muistaa, ja tein uuden vuoden lupauksen: valokuvaisin joka päivä sitä päivää merkittävästi kuvaavan tapahtuman, asian, henkilön tai yksityiskohdan ja tallentaisin sen ihan oikeaan, vanhan kansan valokuva-albumiin.











Enkä tiedä mistä se johtuu, ehkä siitä, että valokuvaillessa tarpeeksi monta rauhallista koti-iltaa ymmärtää jossain vaiheessa elämän yksitoikkoisuuden, myöntää sen itselleen ja ryhtyy tietoisesti muuttamaan sitä, tai ehkä siitä, että tänä vuonna olen vain luonut ihmissuhteita, jotka ovat antaneet enemmän kuin muut koskaan ennen, mutta tänä vuonna olen ollut onnellinen. Ihan vain onnellinen. En todellakaan sano, etteikö minulla olisi ollut niitä päiviä, jolloin mikään, ei niin mikään, onnistu ja kaikki kaatuu niskaan ja
tekee mieli huutaa, mutta sanon, että tänä keväänä olen kokenut pieniä onnen hetkiä (on siellä ollut myös pari isoakin:)) niin monta, että koko kevät on tuntunut olevan onnellinen. Luulen, että olen tänä keväänä kunnolla ymmärtänyt sanaparren arjen pienet ilot.



Ja minulle, tällaiselle kaikkea mietivälle stressaavalle haaveilijalle se on iso juttu, huomata nimittäin, että on arjessakin jotain iloitsemisen aihetta. Iso juttu todellakin. :)

Täältä sateisen kesäarjen keskeltä, MaiMami

Aloittamisen vaikeus

Mulla oli taas eilen sellainen päivä, jolloin kaikki mahdollinen aloitusta odottava askare ja tekeminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. En ole koskaan ymmärtänyt enkä koskaan kyllästy pohtimaan sitä, miten kaiken aloittaminen on aina vaan niin vaikeaa mutta loppujen lopuksi itse tekeminen ei olekaan niin kurjaa kuin se olohuoneessa sähköjohto pistorasiassa valmiina kököttävä imuri, tyhjänä möllöttävä tutkielmapaperiarkki tai portailla lähtövalmiina odottavat lenkkikengät antoivat olettaa.

Se on aina sama juttu eikä sitä siltikään ikinä opi; aloittamisen jälkeen keskittyminen itse asiaan vie ajatukset pois niistä tympeistä tunteista työtä kohtaan ja kohta sitä huomaakin, ettei se olekaan inhottavaa ja työ olikin melkein siinä. Miten se silti aina tökkii yhtä lailla?

Kai siinä aloittamista ja aloittamatta jättämistä pohdiskellessa pitäisi yrittää muistaa yksi elämän yksinkertaisimmista ja samalla vaikeimmin hyväksyttävimmistä totuuksista - nimittäin se, että aloittamatta ei voi lopettaa.

Toisaalta, joskus on päiviä...

 ... jolloin aloittamisen vaikeus on jostain syystä aivan hyväksyttävän ymmärrettävää. Onneksi - siivon kannalta - ja epäonneksi - tekosyiden kannalta - näitä päiviä on harvassa.

Eilen kastoin varpaat kesään

Eilen oli ensimmäinen päivä, jolloin tunsin että vihdoin kesä on täällä. Olen ehdottomasti ja epäilyksettä huolehtijaihmisiä, niitä stressaajia, mutta aina silloin tällöin onnistun elämään hetkessä ja tuntemaan, että elämä on tässä ja nyt - eilisilta oli yksi niistä hetkistä. Oli lämpöä, aurinkoa, hyttysiä ja ystäviä, ja tajusin, että sillä hetkellä olin onnellinen. Muuta se hetki ei tarvinnut.

Ne hetket, jolloin vain onni on läsnä, on harvassa, ja siksi niistä pitää ottaa kaikki irti ja ikuistaa muistiin. Ne on ohimeneviä hetkiä ja joskus vaan silmänräpäyksen pituisia mutta sitäkin arvokkaampia silloin, kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan ja epätoivo ja turhautuminen on melkein pakahduttavia. Ota siis kamera käteen tai vaan tarkastele hetkeä huolella ja paina se mieleesi, sillä, uskokaa pois, huonoina päivinä ne onnen hetket on pelastus.

Minkälaisia teidän pienet onnen hetket on?
MaiMami

Ensikohtaaminen

Pian, ehkä huomenna tai ensi viikolla, ehkä viikon päästä tai tänä yönä, tähän alkaa syntyä uusi blogi. Ensiaskeleet on aina haparoivia ja hapuilevia, mutta kyllä tämäkin täältä juoksuun ponnahtaa kunhan kesätyökiireet ja tulevaisuuden selvittäminen suovat tilaa. Eloon tämä vain piti puhaltaa jo nyt, koska hetki oli sellainen; se oli niitä hetkiä, jolloin ajattelee että jos en nyt, niin en koskaan, ja tässäpä minä nyt olen. Tutustutaan paremmin huomenissa/ensi viikolla/viikonpäästä/tänä yönä!
MaiMami