Ultimaalinen vai ultimaattinen?

Mitä tapahtuu seitsemän päivän työputken ja 70 yhteenlasketun työtunnin jälkeen [putken, joista viimeisenä 14 ja 16 tunnin päivät]?

Ainakin se, että tomaattien ja sipulien sijasta ohikulkijoille mainostetaan timaatteja ja sopulia, ja jaffan ja pepsin sijasta asiakas saa japsia ja peffaa [kyllä, kollegani sanoi niin ihan oikeasti]. Kiitos ja kumarrus, me tämänviikkoiset torimyyjät jäämme vapaalle itsestämme ylpeinä ja tietysti ilman häpeän häivää!

Tässä uupumuksen pyörteissä tuli myös mietiskeltyä, että onko se ultimaalinen vai ultimaattinen väsymys. Korvaani soi kauniimmin ultimaalinen mutta koska suomen kieli on useinkin vääntänyt kansainväliset kauneudet kömpelöön ja kompuroivaan muotoon, päätin laittaa googlen töihin. Mitä sitten kävi ilmi?
No, sivistyssanakirjan mukaan sanaa ultimaalinen ei edes ole olemassa, joten ultimaattinen väsymys it is. Olen siis ultimaattisesti väsynyt. Ultimaattisesti... Ultimaattinen? Ultimaalinen? Ultimatillinen? Ultimainen?

Voi ultimatiaa, mulla pyörryttää...
MaiMami

Ohjeet kakkuohjeen noudattamiseen ja pari ajatusta, jotka teeskentelevät viisasta ja filosofista

Rakastan leipomista. Ja jos tarkkoja ollaan, niin oikeastaan rakastan leipomisen sitä vaihetta, jossa kakkutaikina kaadetaan vuokaan ja vuoka työnnetään uuniin ja sitten saa istua alas keittiön lattialle uunin eteen katsomaan kakun paistumista ja syömään sitä jotenkin ihan vahingossa kulhoon jäänyttä puolikasta taikinanmöllykkää. Mutta leipominen on minulle asia, johon ryhdytään ja sen parissa viihdytään hyvän mittainen hetki, eikä se hetki ole yhtään mitään ilman muutamaa tiettyä vakiotekijää, jotka ovat mukana joka kerta. Nämä tekijät ovat seuraavanlaisia:

Varustaudu ruoantekoruoalla.
Ruokaa tehdessä [leipoessa etenkin] tulee nälkä, joten leipominen vaatii kyytipojaksi ruokaa. Tämä voi olla mitä ikinä taivaan ja suun väliltä löytyy, mutta minun makunystyräni saa parhaimmin hereille jollain makealla, ja mikä sen parempaa kuin suklaa - se sopii tarkoitukseen erinomaisesti ja herättää makuhermoni sopivasti ottamaan vastaan illan päämakunautinnon [erityisesti Maraboun Daim-suklaa on kokeiltu ja hyväksi havaittu.]

Leivo vain oikeanlaisella mielialalla tai vaihtoehtoisesti sellaisen ystävän kanssa, joka saa sinut oikealle tuulelle.
Leipominen on yhtä turhan kanssa, jos sen tekee ryppy otsalla ja väärällä asenteella; leipomisesta tulee nauttia. Ja miksi niin? No siksi, että mikään kakku ei maistu hyvältä, jos sen tekemiseen on käytetty väkivaltaa tai sen valmistaminen on lähinnä muistuttanut niitä pakotettuna tehtyjä kotiaskareita, museokäyntejä tai tuskaisia juoksulenkkejä [ärsyttää, turhauttaa tai tekee mieli huutaa]. Kaikessa se odottaminen on kutkuttavinta;
se matka eikä niinkään se määränpää on elämyksellisintä, ja jos matkaan lähtee ovet paukkuen ja tavaroita paiskoen, tuskin oleskelusta matkakohteessakaan tulee kovin nautinnollista. Miksei sama pätisi myös leipomisessa? Siitä valmistamisesta pitää nauttia yhtä paljon kuin itse maistelemisesta - matkasta ja määränpäästä nauttiminen tasapainoon, tiedättehän? Niin se kakkukin maistuu paljon paremmalta.


Kuten edellä jo mainitsin, asiaan kuuluu myös sen lopun taikinanpuolikkaan syöminen ison lusikan kanssa. Oikeaoppisesti se pitäisi tehdä siinä uunin edessä kakun paistumista katsellessa, mutta jos kakun kasvuaika on liian pitkä, tässä asiassa voi myös tehdä poikkeuksia, kunhan välillä käy kuitenkin kärsimättömänä kurkkimassa, kauanko vielä. Se vain kuuluu asiaan.

Ja sitten kakun tultua uunista voihkitaan tietenkin huonovointisena, miksi piti syödä niin paljon taikinaa, ettei oikeaa kakkua halua syödä, mutta ensimmäisen palan jälkeen todetaan kuitenkin, että se on niin hyvää että pitää ottaa vielä toinenkin.

Et alors, voilà, näitä ohjeita noudattamalla sinun pitäisi saada aikaan kakku, jonka makunautinto hipoo taivaita ja jonka matka on ollut yhtä kiva kuin sen määränpääkin. Bon appétit.

[Ja ihan vain tiedoksi, se on mutakakku.]

MaiMami

Psst

Joskus pienikin juttu voi pelastaa sadepäivän apeudelta. Se, mitä tarvittiin, oli juuri oikea kappale juuri oikeanlaisilla sanoilla. Unohtamatta melodiaa, joka on mielestäni niin kaunis, että se saa aikaan kylmiä väreitä. Oikeasti. :) Mikä hämmentävintä - ja myös lohduttavinta omalla tavallaan - on, että pelkään juuri sitä, mitä tämä kappale yrittää sanoa:  

The world is moving and I'm standing still -- and the world spins madly on.

Juuri sehän täällä tapahtuisi, jos jäisin Suomeen enkä uskaltaisi tarttua tilaisuuteen ja lähteä, edes vähäksi aikaa. Tulisinhan minä takaisin mutta yhtä kokemusta ja elämänvaihetta rikkaampana. Joskus on nimittäin uskallettava rikkoa omien mukavuusalueen ja turvallisuuden tunteen rajoja. Ehkä nyt on sen aika? Vai haluanko todella istua kotona ja miettiä jälkeenpäin, että siinä se vuosi nyt kuluu, mitään en ole oikeastaan edes tehnyt ja muu maailma menee menojaan? Ehkä en.

Niin, mikä tämän äkillisen ja pienenpienen suunnanmuutoksen Lontooseen päin aiheuttikaan? No The Weepies, ja tarkemmin World Spins Madly On:

Woke up and wished that I was dead 
With an aching in my head I lay motionless in bed 
I thought of you and where you'd gone 
and let the world spin madly on 

 Everything that I said I'd do  
Like make the world brand new And take the time for you 
I just got lost and slept right through the dawn  
And the world spins madly on 

 I let the day go by 
  I always say goodbye 
I watch the stars from my window sill  
The whole world is moving and I'm standing still 

Woke up and wished that I was dead  
With an aching in my head I lay motionless in bed 
The night is here and the day is gone 
And the world spins madly on 
I thought of you and where you'd gone  
And the world spins madly on. 
 - The Weepies: World Spins Madly On

Katsotaan, mihin suuntaan minun maailmani alkaakaan tästä pyöriä. MaiMami

PS Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Sinne vai tänne, drip drop

Sadepäivä ja tietämättömyys = pettämätön yhdistelmä ja taattu turhautuminen. Olen mietiskellyt ensi vuotta niin paljon että päähän jo sattuu, mutten silti todellakaan tiedä mitä tekisin, milloin lähtisin tai edes minne menisin. Lontoo kutsuisi niin monesta eri syystä: oppisin kielen, tutustuisin elämäntyyliin, tapaisin uusia ihmisiä, ja mikä minulle itselleni tärkeintä, en harmaahapsena katuisi päätöstäni olla lähtemättä tai miettisi pettyneenä 'Mitä jos?' Nyt olisi nimenomaan niin sopiva aika lähteä vähäksi aikaa kauan haikailemaani ja jo niin kodilta tuntuvaan kaupunkiin, mutta samalla ystäväni Pelko ja Turvallisuudenhalu kehottavat minua jäämään Suomeen, etsivän sen työpaikan ja oman asunnon ja alkavan keskittyä keväällä alkaviin pääsykokeisiin. En tiedä yhtään, mitä tehdä, ja ensimmäistä kertaa elämässäni en voi luottaa edes vaistoon ja tunteeseen [niin kuin lähes aina ennen tällaisessa tilanteessa olen tehnyt], koska ne ovat aivan yhtä kahden vaiheilla kuin olen minäkin. Miten tässä sitten mitään päätöksiä voi tehdä, kun molemmat rouvista Turvallisuudenhalu ja Halu Tarttua Tilaisuuteen Ja Elää on yhtä itsepäisiä eikä kumpikaan ole tähän mennessä tullut piiruakaan yli puolen välin vastaan?

En tiedä. Ehkä muutankin Siperiaan.

MaiMami

Juhlapäivä

Tänään olen tasan 19 ja puoli vuotta! Sen kunniaksi lähetin järkeilyn ja omatunnon minilomalle ja juhlistin päivää totaalisen täydellisellä jäätelöllä [Ingmannin Totally Brownilla], valkosuklaalla [kyllä, kokonaisella sadan gramman sellaisella], left over -hyydykekakkupalasella sekä uudella jäsenellä muumiperheeseeni.

Sallin itselleni tämän ultimaattisen herkuttelupäivän hyvillä mielin, ja voin vakuuttaa: se teki hyvää. Mutta koska omatuntoni paljastuikin hieman luultua vikkelämmäksi sortiksi ja palasi lomaltaan täysissä hengen ja ruumiin voimissaan, niin aion lähteä pienelle aurinkoiselle iltalenkille virkistymään. :)

[Teen sen myös siitä syystä, että haluan, ja myös siksi, että haluan nauttia tuosta kivasta aurinkoisten kastepisaroiden kimmellyksestä, se on aika mukavan näköistä sadepäivän jälkeen.]

Siispä nähdään taas, kimmellys kutsuu. MaiMami

Piirustuksia pienenä piirtelin

Joskus tulee semmoinen olo, että sitte ku mää muutan omaan kotiin niin mää haluan sinne ton ja tuoki olis aika kiva. Nyt tuli semmoinen olo useammankin kerran joitakin nettisivuja selaillessani. Olen aina ollut kamala pilvissäliitäjä ja voi, jos joskus voisinkin näyttää täällä, miten paljon pienenä piirtelin piirustuksia  unelmoidessani omasta kodista ja sisustussuunnittelijan ammatista - niitä on paljon. Ja nyt minulle tuli taas uusi sitten kun -tunneaalto ja päätin jakaa sitä vähän teillekin. Seuraavaksi siis asioita, joita haluaisin [niin kovasti!] omaan pieneen tulevaan kotiini [joka on muuten mieluiten kerrostalossa].

1. Tunnelmallinen olohuone ja kodikas valaistus

Olohuone on minulle paikka, jossa vietän yli puolet kotona vietetystä ajasta, ja siksi se on minulle kodin yksi tärkeimmistä huoneista. 'Tunnelmallinen ja kodikas' kuvaisi unelmieni olohuonetta, ja se olisi sellainen, jossa viihtyy - sellainen, jossa voi kuvitella viettävänsä iltaa ystävien kanssa tai jonne voi kuvitella käpertyvänsä viltin alle villasukat jalassa ja suklaarasia vieressä, kun ulkona vihmoo lunta ja on kaksikymmentä astetta pakkasta.

2. Harmaanbeiget seinät, vaaleita kalusteita ja lattiaan asti ylettyvät ikkunaverhot

Harmahtavan beigen väristen olohuoneen seinien, paksujen, valkoisten lattialistojen ja lattiaan asti ylettyvien ikkunaverhojen yhdistelmä miellyttää minua valtavasti. Seinien väritys voi olla tummahko, kun kalustus on vaalea ja luonnonläheinen ja valaistus on oikeanlainen. Lisäksi aivan lattianrajassa liehuvat hyvin laskeutuvat vaaleat verhot antavat huoneelle arvokkaan, ylellisen tunnelman ja pehmentävät sen ilmettä.

3. Puinen, neliönmuotoinen arkku sohvapöydäksi

4. Keittiöön harmaan ja keltaisen väriyhdistelmä

5. Valkoiset keittiönkaapit, tammiset pöytätasot ja jenkkikaappi

Siitä ei pääse yli eikä ympäri; jenkkikaappi on ikiaikainen unelmani, ja sen minä vielä joskus hankin. Sellaisen ison. Ja punaisen [tai ehkä valkoisen jos keltainen ja punainen eivät sovi keskenään]. Ja kiinnitän sen oveen valokuvia elämästä.

Kuvat www.weheartit.com ja pinterest.com

 6. Parveke, johon ripustaa lyhtyjä pimeän tullen

Viimeisenä haluaisin kotiini parvekkeen, johon voisin ripustaa kynttilälyhtyjä syksyn pimenevinä iltoina. Ne voisivat toimia vaikka majakkavaloina, jotta kaikki ystäväni tietäisivät varmasti, minne tulla. Nimittäin minun kotini tulee olemaan semmoinen, jonne kaikki ovat tervetulleita. Sellainen, jossa on aina vähintään teetä ja pakastepizzaa tarjolla ja jonne voi tulla milloin vain. Ja yöksi saa aina jäädä.











Mutta jos nyt ensin se asunto...
MaiMami

Tired, drained, utterly exhausted

Huh. Hiljaiselo täällä päin on johtunut siitä, että olen paiskinut töitä koko viikon. Voin kyllä sanoa, että ihanaa kun on ollut töitä, mutta voin myös todeta, että eilisen neljäntoista ja puolen tunnin työpäivän jälkeen olen aivan puhki. Siis täysin poikki ja tunnoton. Tuollainen päivä vie nopeasti mehut, ja varsinkin kun mun työ on sitä, että seistään koko päivä ja huudellaan ihmisiä syömään samalla kun kärvennytään 40-50 asteen lämpötilassa, niin päivän päätteeksi tuntee kyllä tehneensä töitä. Mutta ei se mitään, oikeastaan vaan rakastan sitä että tiedän tehneeni jotain. Harmiksi vaan viimekesäisen reilimatkan sivuoireena tullut jalan rasitusvamma on taas alkanut muistutella itsestään, ja jalkani on taas alkanut kipeytyä. Toivottavasti se kuitenkin tässä parin päivän vapaiden [aahh!] aikana saa levätä ja jaksaa taas ensi viikon työputken.

Mutta arvatkaas. Oli ihanaa tulla yöllä töistä kotiin, kun mansikoita odotti jääkaapissa. Siis kylmiä, mehukkaita mansikoita sen neljäntoistatunnin kuumuuden jälkeen. Boy, was it good! Nyt lähden nauttimaan päivän vapaastani sotimasta [Sodankylästä] tulleen ystäväni kanssa ja sen jälkeen tulen sanomaan haikeat terveiset. Palaan taas töiden jälkeen noin viikon päästä, MaiMami :)

 

Aurinkopäivä

Vihdoin se on täällä, se aurinko! On ollut ihana viettää päivä lämpimällä takapihalla Muumien juhannuksen parissa ja myöhemmin torilla, joka kerrankin kylpi auringonvalossa. Jes.

Tämä on ollut erityinen päivä toisellakin tapaa, koska tänään tapasin pikkuveljeni kanssa ihmisen, jonka olemassaolosta sain tietää vasta muutama vuosi sitten mutta josta toivottavasti alkaisi hiljalleen tulla uusi perheenjäsen. Sanotaanko näin, että virallisissa papereissa hän on jo sitä, mutta oikeassa elämässä me ollaan vasta tutustumassa. Mutta ehdottoman mukavaa oli, todellakin!

Nyt toivotan aurinkoiset illanjatkot ja lähden valmistautumaan työputkeen. Menkää ja nauttikaa auringosta jos vain millään kykenette, siihen on nyt oivallinen aika! Nighty night. MaiMami