Leikitään

Voi arkistoja, arkistoja... Kovalevyn kätköistä voi nähtävästi löytää aarteita ja hienoja hetkiä, sellaisia, jotka melkein on unohtanut mutta muistutuksen saatua ajattelee: "Hitsi, se oli hauskaa, miten ihmeessä olin melkein unohtanut sen?" Viime keväältä löytyi pari kuvaa, joissa me ollaan ystävien kanssa tutkimusmatkalla omassa kotikaupungissamme ennen työkesää ja maailmalle lähtöä. Leikittiinkin vähän! Leikeistä ei tosin harmiksi ole kuvamateriaalia, mutta mielikuvathan ovat aivan yhtä käypiä - ja vielä elinvoimaisempia! - kuvatyyppejä: oltiin Ei Saa Koskea Maata -leikkiä, temppurataa, Kumpi Jaksaa Kauemmin -kisaa... Mahtavia aikoja!

Täysillä mennään

Kello on 19.09, olen vaihtanut farkut pyjamahousuihin ja käpertynyt nojatuoliini ilman minkäänlaisia aikeita liikkua tästä yhtään mihinkään. Kaiuttimet laulaa yhtä, jota me tyttöjen kanssa lähtään viikon päästä katsomaan [click!],  ja ajattelin vetää tämän illan aivan täysillä - täysillä nojatuolissani tekemättä mitään. Antaudun aivan täydellisesti mitääntekemättömyydelle ja nautin siitä. Täysillä vaikka .. nojatuolipuuta päin.

Sain nimittäin olla töissä kevyet kymmenen tuntia, ja vaikken, ihmetyskummuus kyllä, voi sanoa olevani erityisen väsynyt, minun ei silti juuri tee mieli mitään tehdäkään. Tällä hetkellä musiikki, kirja ja tieto siitä, että tulen viikonloppuna olemaan lauantaiaamusta sunnuntain lounaaseen tyttöjen kanssa keskenään hiljentävät minut, ja vietän ilolla muutaman tunnin omassa nojatuolin kuopassani Bilbo Bagginsin ja tuon jumalais[äänis-]en Danny O'Donoghuen seurassa.

Oho. Tarkoitus oli kirjoittaa nopea pikapäivitys ja jatkaa käpertymistäni, mutta tuo jumaluus äänineen veikin mukanaan ja unohduin tunniksi muistelemaan vanhoja hyviä aikoja. Voi, ajat... Musiikki voi näköjään kuljettaa mukanaan vuosienkin taakse, huomaan sen. Hyvin jännittävää!

No menihän nyt ihan häneksi. Kello on jo 20.53 ja enkä ole vieläkään saanut viimeisteltyä tätä. Jo nyt on tunnelmoitu historiankirjojen sivuilla sen verran että aika pistää piste. Ding dong hellurei!

PS Puhelimeeni soitti juuri joku tyttö - kahdesti - ja kysyi - molemmilla kerroilla - äänellä, josta paistoi läpi se, että puhelu oli pilapuhelu: "Oh, Charlie, is this Charlie? Oh, Charlie I need you!" No, en ollut Charlie, ja ilmoitettuani tämän tyttö sanoi teennäisen intensiivisesti: "Oh yes you are!" Kätevää, että ääneni oli niinkin miehekäs että sitä pystyi erehdyttävästi luulemaan Charlien omaksi, sillä mikäli en olisi katkaissut puhelua, olisi ollut hyvin kiinnostavaa eläytyä Charlieksi ja saada tietää kuka tämä oli ja mihin tyttö häntä niin kovasti tarvitsi. Harmi todella, että meninkin katkaisemaan puhelun, olisihan siinä ollut jännitystä tälle intensiiviselle torstai-illalle, kerrassaan!