Ei taida tulla enää yllätyksenäkään ilmoitus siitä, että olin taas sairas. Olen jo luovuttanut taistelun mikrobeja vastaan ja todennut, että no sairastetaan nyt kunnolla, hitto vie, jos kerran on jotain sairastamista. Viime vuonna en ollutkaan sairaana kuin kerran, senkin flunssassa ilman kuumeilua, joten kompsensoikoon nämä koetut kaikkia viime vuonna väliin jääneitä tauteja. Tänne vaan!
Näin mahtipontiset vastaanottotoivotukset laantuivatkin sitten varsin pian, enkä viikonloppuani kyllä millään lailla voitokkaasti viettänyt. Makasin kolme päivää pimeässä huoneessa liikkumatta peittojen alla, kerran vaikersin ihan ääneen, nukuin välissä, kärsin parhaimmillaan 39 asteen kuumeesta, oksensin kun oli aika hurja migreeni, seuraavana päivänä oksensin kun oli luultavasti norovirus. Meinasin itkeä, kun en tiennyt, miten päin olla ettei sattuisi, ja joku sisälläni tuntui haluavan puristaa aivot päästäni ulos. Ei ollut elämäni hienoimpia hetkiä.
Nyt voin kuitenkin ilokseni ja varmasti joidenkin teistäkin iloksi todeta voivani paaaaaaljon paremmin. Kuume on laskenut lähes normaalilukemiin, päänsärky ja kumppanit ovat poissa, ja minähän pystyn jo syömään aamupalaakin! Ja istumaan ja leikkimään tyttöjenkin kanssa. Itku siinäkin meinasi kyllä päästä, kun perheen pikkuinen, Jessica-raasu oli noroviruksessa hänkin ja näytti vaan niin kamalan surkealta. Ihan pahaa teki, kun piti lähteä suihkuun ja kuulin, miten se juoksi perässä ja huusi tule takaisin. Voi pientä!!
Haluaisin kovasti kertoa teille, miten tästäkin rupeamasta selvittiin Disney-leffojen, villasukkien, piparminttuteen ja viltin voimin. On pakko kuitenkin särkeä idyllisyyskuva ja kertoa, että tällä kerralla oloon auttoi vain pimeä huone, kuumavesipullo ja valitettavan monta tablettia paracetamolia. Sairastaminen ei aina ole sitä kivaa teenlipittelyä, valitettavasti.
Palaillaan asiaan, kun tämä yksilö on kunnolla palautunut! Terveisiä Lontoon kevätauringosta, täällä todella paistaa aurinko kuin Suomessa toukokuussa. :) Ihanaa!
