Jep, niin minäkin. Viimeksi juuri äsken. Jostain syystä en tiennyt yhtään, mitä kirjoittaa, vaikka päässäni oli kymmenen ja yksi ajatusta, joita teille jakaa, joista teille kertoa, ja silti ruutu pysyi tyhjänä. Ehkä minusta tuntui vaikealta aloittaa kirjoittaminen, kun en tiennyt, aloittaisinko ikään kuin puhtaalta pöydältä, vaikka moni teistä on ollut mukana jo hyvän tovin ja tietävät, missä mennään; vai jatkaisinko suoraan siitä, mihin jäin Lilyssä? Vai olisinko sittenkin päivittänyt tilannetta vähän, kertoisin, mitä on tapahtunut viime kuukausina täältä poissaoloni aikaan, vai enkö ehkä sittenkään...?
"Huh, kun tuntuu, että kuukaudet juoksev--" Ähhhhh. Ei ei ei.
"Noniin, täällä taas, pitkästä aik--" Eeeeeieiei mitään tämmöistä...
"Ah, mistähän aloittaisin? On kulunut hiukkasen aikaa siitä, kun --" Ei. Ei. Ei.
"ÄSCH fjiosdzgifjzlz!!!"
Siinä valittuja paloja lukuisista aloittamisyrityksistä. Mikään ei toiminut. Kunnes vain päätin noudattaa ruotsinopettajani neuvoa ja kirjoittaa jotain, ihan mitä vain, kunhan se tyhjä valkoinen arkki katoaa eikä ihmisen alitajuntainen kammo liian kliinistä, puhdasta tai tyhjää kohtaan pääse ottamaan yliotetta. Aloittakaa vaikka tästä, opettajamme ehdotti, "Heippahei, tässäpä minä kirjoittelen aikani kuluksi. Tykkään kissoista. Ja suklaasta. Ja juoksemisesta. Kirjoista myös. Pitäisi itse asiassa kirjoittaa ruotsin essee, mutta en tiedä mistä aloittaa. Hirveän vaikeaa keksiä mitään... " tai "Olen Laura, 24-vuotias matematiikan opiskelija ja tarkoituksenani olisi kirjoittaa matematiikan historian essee aiheesta matematiikan kolme suurinta vaikuttajaa. En tiedä siitä vielä paljoakaan, mutta tähän mennessä olen ottanut selvää, että..."
Niinpä minä kirjoitin, että nyt paistaa aurinko. Koska nyt paistaa aurinko.
Ja uskotteko, että se toimii? Ihmismieli on kiehtova asia, sillä ihan minkä tahansa kirjoittaminen saa jotkin sisäiset lukot aukeamaan ja jossain vaiheessa siinä turhia paperille rupatellessaan huomaa, että hei, tässähän voisi olla hyvä aihe esseeseen, tai hei, minähän voisin aloittaa hakemukseni jotenkin näin. Kunhan vain ei tuijota tyhjää valkoista paperia kolmeakymmentä minuuttia ja vaivu staattiseen tilaan, josta ei pääse avullakaan ylös.
Tähän menetelmään perustuu varmaan muuten myös tajunnanvirta, se, että kirjoittaa parin minuutin ajan pelkästään sitä, mitä ajatuksissa liikkuu, pysäyttämättä kynäänsä ollenkaan ja miettimättä etukäteen. Nähkääs juuri siihen, että ei ole liian kriittinen aloittaakseen, vaan kirjoittaa vaan. Mitä odottamattomimmat asiat saattavat nimittäin poikia jotain hyvin suurta. Yksinkertaisista asioista syntyy hienoja asioita, kokeilkaa vain.
Yksinkertaista, eikö? Kyllä se on.
