Leikitään

Voi arkistoja, arkistoja... Kovalevyn kätköistä voi nähtävästi löytää aarteita ja hienoja hetkiä, sellaisia, jotka melkein on unohtanut mutta muistutuksen saatua ajattelee: "Hitsi, se oli hauskaa, miten ihmeessä olin melkein unohtanut sen?" Viime keväältä löytyi pari kuvaa, joissa me ollaan ystävien kanssa tutkimusmatkalla omassa kotikaupungissamme ennen työkesää ja maailmalle lähtöä. Leikittiinkin vähän! Leikeistä ei tosin harmiksi ole kuvamateriaalia, mutta mielikuvathan ovat aivan yhtä käypiä - ja vielä elinvoimaisempia! - kuvatyyppejä: oltiin Ei Saa Koskea Maata -leikkiä, temppurataa, Kumpi Jaksaa Kauemmin -kisaa... Mahtavia aikoja!

ABC-kiria, 1. painos, kevät 2013

Tunnuspiirteet, jotka kuvaavat kevättäni oltuani kotona tasan kaksi kuukautta?

A

Aurinko. Tätä ei varmaan tarvitse selitellä enempää? Se voimaannuttava pieni keltainen hetki auringossa, jonka jälkeen koko elämä on ihan toisenlainen ja iloisempi, ja se, kun koko koti näyttää paremmalta paikalta pienessäkin auringonpaisteessa. Ihmeellinen voimavara tuo aurinko.

B

[Irvistän ja peitän kasvot samalla, kun tunnustan:] Boyce Avenue - Mirrors ft. Fifth Harmony; kuuntelukertoja 9 viimeisen kahden päivän aikana; alati toistuva kohdassa 3:28-3:33. Pidettäköön koko kevään kattava kuuntelusaldo minun ja Spotifyn välisenä tietona.

AH.

C

Crazy cramming. Crazy. Ahdan pääsykoetietoja päähäni ja välillä on hetkiä, jolloin olen vakuuttunut, ettei se ehkä räjähdäkään. Sitten on se 99 prosenttia ajasta, jolloin olen unohtanut, että olen joskus kokenut positiivisiakin ajatuksia.

D

"Daa-daa, daa-da-daa-da, hiki pintaan täytyy saada!" Olen vimmatusti yrittänyt saada takaisin fyysistä kestävyyskuntoani, jonka hukkasin Lontoon mukulakivikatuja tarpoessani. Tai siis oikeastaanhan olen lähinnä vimmatusti vakuutellut itselleni, että näin aion tehdä heti huomenna, mutta käytännön osuus, se itse lenkkeily, on myönnettävästi kyllä jäänyt vähän toissijaiseksi. Olen minä kuitenkin reippaampi kuin Lontoossa asuessani [vaikka se ei kyllä ole kovinkaan suuri saavutus, jos totta puhutaan].

 

E

Englanti ja kaikki siinä mukana tuleva - arkkitehtuuri, kieli, käytöstavat, ihmiset, pääkaupunki ja se huolettomuus, mitä Englanti minulle merkitsee. Elämäni hienoimman alkukevään asuin Lontoossa, ja nyt minulla on aivan hullu ikävä Lontoota ja sen englantilaisuutta. Olen ollut lapsenomaisen kiukutteleva Suomen television Amerikka-tarjontaa kohtaan ja mutissut itsepintaisesti brittiversioita amerikkalaisten sanojen päälle. Ja lienee tarpeetonta huomauttaa, että kaipaan brittiaksenttia? Oh, duh-ling, to get you back!

Kaikista raastavimmaksi on osoittautunut ikävä Lontooseen jääneitä ihmisiä kohtaan. Sen määrää en todella osannut kuvitellakaan.

F

Frendit. Vaikken olekaan ehtinyt sitä katsomaan kuin kahden jakson verran, sarja on jo vakiinnuttanut asemansa elämässäni, niin että se ansaitsee paikkansa listalla, vaikkei sen katselemiseen ole tänä keväänä liiennytkään aikaa.

G

Globaali vastuu tai global responsibility - tuo vitsaus, jota pääsykoeaineiston sisällöksi kutsun.

H

Haikeus. Haaveilu. Huokailu.

I

Irtokarkit!

J

Jumpat! Miten näitä kaipasinkaan! Zumba, pumppi, latinoladyt, zumba, zumba...

K

K-20 - ei minihameisia pikkupimuja eikä öliseviä ällötyksiä niinä [harvoina] kertoina, kun olen päässyt ulos rentoutumaan, vaan laatuiltoja ja puhdistavia keskusteluja -- aikuisemmassa ympäristössä. ;) Parikin vuotta on merkittävä ero, pakko myöntää!

L

Leipominen: olen alkanut tehdä paljon enemmän itse! Itse leivottuja sämpylöitä ei voita mikään, ja viimeisempänä valloituksena - ja potentiaalisena suosikkileipomuksena - omatekoinen muromysli!! Namia.

M

Muutto omaan kotiin!  ...heinäkuun ensimmäisenä enkä. jaksa. odottaaa.

N

Olen muistanut nauttiakin elämästä pänttäämisen lomassa. Aika paljon minulta.

O

Opiskelu, ja odotus, että vapaus olla vapaana, mennä ja tehdä alkaisi, siis että nämä --> vitsaukset olisivat OHI:

P

Pääsykokeet. Yksi piru ne on muuten mahtavassa keväässäni...

Q

James Bondin apuri Q Skyfallissa. Näin Q:ta näyttelevän Ben Whishaw:n livenä Lontoossa Judy Denchin kanssa eräässä teatterinäytelmässä. Todella upeita molemmat. Aivan häkellyttäviä.

R

Ruskettuminen toukokuussa. Siis sehän on ihan rrrrrrmahtavaa! [Lukuun ottamatta erästä piirrettä, johon palaan myöhemmin kohdassa Ö.]

S
Suklaaammmm........

T

That 70's Show ja hervottomat naurukohtaukset [sekä lisääntyneet vessareissut, koska tässä kuumuudessa on pakko nesteyttää itseään tavallista enemmän, mikä lisää sisäistä painetta you know, ja tämä nauramisen määrä puolestaan tuntuu korostavan -- öh, elimistössäni olevan nesteen määrää ja siitä aiheutuvaa painetta - enkä kuitenkaan ihan käytännössä halua nauraa pissat housussa. Maailman kuivin (märin?) vitsi?].

U

Uusi musiikillinen pakkomielle, mikä tarkoittaa minulle uutta Michael Jacksonia. Ed Sheeran. Ed Sheeran Ed Sheeran Ed Sheeran. Täysi pakkomielle.

V

Vastuu ja velvollisuudet. Ne ovat kovin kasvaneet tänä keväänä.

X

Xylitoli

Y

Ystävät. Ja ystävän ylioppilasjuhlat! <3 Onnea Iida:))

Z

Zumba. Tätä aihetta sivuttiin kohdassa J...

Å

Åhå! Välillä olen ollut ihan pihalla ja pihamaalla, ulapalla ja åålannissa. Tämä periytyvä sukuvika åutåus on näyttänyt lisääntyneen tänä keväänä kotiin paluun jälkeen. Åutåa!

Ä

Äiti.

Ö
Öiset tuskanhuudot siitä, miksi hemmetissä Suomen pitää olla Euroopan kuumin maa myös öisin??

Meinasin että oishan tää viikonloppu paremminki voinut mennä

Ei taida tulla enää yllätyksenäkään ilmoitus siitä, että olin taas sairas. Olen jo luovuttanut taistelun mikrobeja vastaan ja todennut, että no sairastetaan nyt kunnolla, hitto vie, jos kerran on jotain sairastamista. Viime vuonna en ollutkaan sairaana kuin kerran, senkin flunssassa ilman kuumeilua, joten kompsensoikoon nämä koetut kaikkia viime vuonna väliin jääneitä tauteja. Tänne vaan!

Näin mahtipontiset vastaanottotoivotukset laantuivatkin sitten varsin pian, enkä viikonloppuani kyllä millään lailla voitokkaasti viettänyt. Makasin kolme päivää pimeässä huoneessa liikkumatta peittojen alla, kerran vaikersin ihan ääneen, nukuin välissä, kärsin parhaimmillaan 39 asteen kuumeesta, oksensin kun oli aika hurja migreeni, seuraavana päivänä oksensin kun oli luultavasti norovirus. Meinasin itkeä, kun en tiennyt, miten päin olla ettei sattuisi, ja joku sisälläni tuntui haluavan puristaa aivot päästäni ulos. Ei ollut elämäni hienoimpia hetkiä.

Nyt voin kuitenkin ilokseni ja varmasti joidenkin teistäkin iloksi todeta voivani paaaaaaljon paremmin. Kuume on laskenut lähes normaalilukemiin, päänsärky ja kumppanit ovat poissa, ja minähän pystyn jo syömään aamupalaakin! Ja istumaan ja leikkimään tyttöjenkin kanssa. Itku siinäkin meinasi kyllä päästä, kun perheen pikkuinen, Jessica-raasu oli noroviruksessa hänkin ja näytti vaan niin kamalan surkealta. Ihan pahaa teki, kun piti lähteä suihkuun ja kuulin, miten se juoksi perässä ja huusi tule takaisin. Voi pientä!!

Haluaisin kovasti kertoa teille, miten tästäkin rupeamasta selvittiin Disney-leffojen, villasukkien, piparminttuteen ja viltin voimin. On pakko kuitenkin särkeä idyllisyyskuva ja kertoa, että tällä kerralla oloon auttoi vain pimeä huone, kuumavesipullo ja valitettavan monta tablettia paracetamolia. Sairastaminen ei aina ole sitä kivaa teenlipittelyä, valitettavasti.

Palaillaan asiaan, kun tämä yksilö on kunnolla palautunut! Terveisiä Lontoon kevätauringosta, täällä todella paistaa aurinko kuin Suomessa toukokuussa. :) Ihanaa!

Seitsemän punnan orkideani

Muistanette, kun tässä eräänä päivänä kerroin teille kukkakadusta nimeltä Columbia Road? Kävimme siellä ystäväni kanssa yhtenä helmikuisena sunnuntaiaamuna, ja palasin sieltä kotiin mukanani ihka ensimmäinen oma huonekasvini, tuo seitsemän punnan orkidea. Asiassahan ei muuten olisi mitään raportoitavaa, mutta kukka nyt vain sattui uuteen kotiinsa matkatessaan kokemaan aika hurjanmoisen kohtalon, ja siitä on tullut ihmekukka. Ihmekukka, sanon! Antakaas, kun kerron miksi.

Juttuhan meni niin, että lämpöasteita tuona kyseisenä helmikuun päivänä ei ollut kuin heikot yksi tai kaksi. Ystävältäni kuulin jälkeenpäin, että orkideoita ei kannata edes ostaa, jos ne ovat olleet ulkona alle 15 asteen lämpötilassa enemmän kuin ihan pakon saneleman kuljetuksen kotiin. Sen lisäksi, että orkideaparkani oli siis saanut kylmäkylvyn ennen tuttavuutemme alkuakaan, se joutui kulkemaan kanssani 8 pitkää tuntia ulkosalla, kun sen laiska uusi emäntä ei jaksanut viedä sitä sightseeing-/shoppailupäivänä kotiin [ja sehän oli siis ensimmäinen asia, mitä sinä päivänä ostin]. Ja sen päivän itsepäinen ja erityisen vahva tuulikin vielä riepotteli sitä ympäriinsä eikä antanut raasun hengähtää. Ai niin, ja se sai ensimmäisen kerran vettä vasta viikko meille muutettuaan. Olin varma, että olin tappanut sen jo ennen kuin sen elämä kukkineen oli kunnolla alkanutkaan.

Sittenpä viikon päästä, hyvin monen alkamista vaille valmiin kastelemisyrityksen jälkeen vihdoin upotin sen vesialtaaseen ja annoin sen imeä elämänsä takaisin, ja voitteko kuvitella, että se virkosi? Nyt se on täydessä kukassaan nuppunsa avanneena ja ilahduttaa minua kukkaisella hymyllään joka aamu, jolloin kapuan tympeänä ja univajeisena alakertaan heräämään. Ihmekukka, kuten todettu. Ja nupuista kukkiin puhjenneena juuri ajoissa ystävänpäiväksi. Siispä minä ja orkidea toivotamme ihanaa ystävänpäivää! Muistakaa ystäviänne. ;)

"Meidän ei tarvitse kysellä toisiltamme.

Me tiedämme, juommeko kahvin kerman kanssa vai mustana,

syömmekö ituja, tarvitsemmeko vierailulla kaksi tyynyä vuoteeseemme.

Me tiedämme millaisista teatterikappaleista toinen pitää,

mistä kirjoista, millaisesta musiikista.

Tiedämme toistemme lempikukan ja mielihajuveden.

Tiedämme toistemme pikku omituisuudet.

Niinpä tapaamisemme on aina kuin kotiintulo."

- Pam Brown